Valmet Automotive on allekirjoittanut aiesopimuksen sähköautojen valmistuksesta hollantilaisen Lightyear-yhtiön kanssa. Sopimus liittyy Lightyear One -sähköautoon, joka yhdistää integroidut aurinkokennot ainutlaatuiseen muotoiluun.
Maskussa Piuhan majalla vierailee lapsiperheitä tiistaina tiuhaan. He ovat tulleet vierailulle nuoren 4H-yrittäjä Edith Sukarin ylläpitämään kesäkahvilaan.
20-vuotias Katie Astin haluaa tulevalla valtuustokaudella kehittää kotikaupunkiaan sekä haastaa itseään
Kustavin Lootholmassa testailtiin sunnuntaina erilaisia vesivälineitä, kun alueen aktiiviset järjestöt ja yrittäjät lyöttäytyivät jälleen yhteen ja järjestivät jo toista kertaa Koululiikuntaliiton Vesisankarit -tapahtuman. Koko perheen tapahtumassa innostetaan ja opetellaan toimimaan vesillä turvallisesti. Kustavissa vesiturvallisuuteen ja välineisiin tutustuttiin tietysti meren rannassa.
Mökkitietä ajaessa auton edessä olikin kaksi merikotkaa, jotka olivat melko pelottomia. Toisella oli kala, liekö ollut ruokintahetki juuri käynnissä.
Nousiaisten Killaistenkujan asukkaat näyttivät, että yhteisössä on voimaa. Voimannäytteen tuloksena Killaisten vanha silta seisoo nyt entistä ehompana ja turvaa Hirvikosken ylittävien koululaisten matkaa enstistä jykevämpänä.
Kesän paras aika on nyt ja niin on myös mansikoiden. Satokausi on tänä vuonna lyhyt ja kiivastahtinen.
Mynämäkeläinen Leila Marttila sai viime syksynä voittamastaan Laila ja Olavi -laulukilpailusta palkinnoksi oman singlen. Se on nyt julkaistu ja saanut radiokanavilla hyvän vastaanoton.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.