Kustavin kunnan nuorisotilat ovat olleet viime syksystä lähtien väistötiloissa vanhan ampumaradan kiinteistössä. Kustavissa nuokkaria on pystytty pitämään avoinna tiistaisin ja keskiviikkoisin Nuorisotyö saaristossa -hankkeen avulla. Taivassalolla ja Kustavilla on hankkeen kautta yksi yhteinen nuorisotyöntekijä.
Liikunta- ja monitoimihallia on suunniteltu siten, että sinne sijoitetaan liikuntasali ja kuntosali puku- ja peseytymistiloineen, iltapäiväkerho, nuorisotila, monitoimitilojen keittiö, kirjasto, kirjaston ja liikuntatoimen toimistohuoneet, etätyöpiste ja arkisto.
Naantalin kaupunki ryhtyy laajentamaan Luonnonmaan perhetaloa. Kaupunginhallitus päätti, että hanke sisällytetään vuoden 2026 talousarviossa teknisen lautakunnan investointisuunnitelmaan. Lisämäärärahatarve hankkeen suunnitteluun tuodaan erikseen päätettäväksi.
Kustavin sivistyslautakunta päätti viime viikolla valtuuttaa vs. varhaiskasvatusjohtajan selvittämään ruokien toimittajaa kustavilaisten yrittäjien keskuudesta kunnan palvelukeskuksen keittiön sulkuaikana 30.6.–3.8. Ruokaa tarvitaan tuolloin Kustavin päiväkotiin.
Ennen suo sulaa kuin kurki kuolee. Ennen kurki kuolee kuin suo sulaa. Kansanviisaus, jotta edelleen käytetään esimerkiksi työehtosopimuskeskusteluissa, esiintyy kahdessa päinvastaisessa merkityksessä. Sananlaskut osoittavat, että kurki on kansallislinnun joutsenen veroinen.
Uudenkaupungin kaupunginhallitus hyväksyi Varsinais-Suomen hyvinvointialueen Kaarean osakkeiden ostotarjouksen, ja myy Uudenkaupungin kaupungin omistamia yhtiön osaketta 9,11 euron osakekohtaisella hinnalla.
Rasti-Lukko järjesti kevätkansalliset Lähdepellon urheilukeskuksen maastossa palmusunnuntaina. Suunnistajille oli tarjolla perinteistä raumalaista pienipiirteistä avokalliomaastoa. Alue oli suhteellisen pieni. Kuitenkin Janne Kallioniemi oli siihen saanut hyvin rakennettua suunnistukselliset keskimatkan radat.
Hallitus käynnistää valmistelut jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi. Perussuomalaiset on kannattanut tätä järkipäätöstä jo pitkään, koko vuodesta 2011 jatkuneen kansanedustajuuteni ajan.
Nousiaisten kunnanhallitus päätti osoittaa 10 000 euroa kunnan perustamaan jääkiekkoilija Mikko Rantasen stipendirahastoon. Samalla hallitus hyväksyi stipendirahaston säännöt.
Luottamustyö vie aikaa mutta tärkeään tehtävään sitä löytyy. Eläkeläinen kaipaa elämäänsä säpinää ja nuoret haluavat äänensä kuuluviin.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.