Naantalin kaupunki vuokraa tarjouskilpailun perusteella Kuparivuoren leirintäalueen Pakki & Pikari Ay:lle. Seitsemän ehdokasta ilmoitti halukkuudestaan osallistua leirintäalueen vuokrasopimuksesta käytävään huutokauppaan.
Turun Osuuskauppa rakentaa Prisman Naantaliin ja tuo paikkakunnalle paitsi laajat päivittäistavarakaupan palvelut, myös osuvan käyttötavarakaupan valikoiman. Noin 10 800 neliömetrin uudisrakennus rakennetaan Rautakadulle, Karvetin kaupunginosaan tontille, josta puretaan olemassa oleva teollisuuskiinteistö. Avautuessaan Naantalin Prisma on alueen suurin market-kauppa ja tulee alkuvaiheessa työllistämään noin sata kaupan alan ammattilaista.
Vuoden 2024 Logistiikkayritykseksi on valittu S-ryhmä, joka on ennakkoluulottomasti satsannut ruoan verkkokaupan robottikuljetusten kehittämiseen. Palkinnon myönsi Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry.
Vakka-Suomen Sanomat juhlii 75-vuotista taivaltaan aikana, jolloin mediakenttä on käynyt läpi suuria muutoksia. Paikallislehti on kuitenkin säilyttänyt asemansa yhteisönsä sydämessä tarjoamalla tietoa ja tukea paikalliselle yhteisöllisyydelle.
Naantalin kehitysjohtajan virkaa haki 58 henkilöä. Hakeneiden joukosta haastatellaan tässä vaiheessa seitsemän hakijaa. Haastatteluihin kutsutaan filosofian maisteri Minna Boström Korppoosta, filosofian maisteri Heli Järvelä Kaarinasta, diplomi-insinööri Riku Levomäki Turusta, filosofian maisteri Annastina Sarlin Paraisilta, kauppatieteiden maisteri Jussi Stoor Lemiltä, valtiotieteiden maisteri Aino Ukkola Turusta ja valtiotieteiden maisteri Jani Välimäki Maskusta.
Yhtenä tavoitteena on saada kuluvana vuonna auki karttapohjainen portaali, johon kerätään tietoa Mynälahden valuma-alueen vesiensuojelutoimista ja toimijoista kaikkien hyödynnettäväksi.
– Ottakaa karkkia ja esitettä messiin, Leader-ryhmä Varsin Hyvä ry:n projektipäällikkö Eetu Orava huhuili Taivassalon ja Kustavin yhdeksäsluokkalaisille.
Väärästä muutoksenhakuohjeesta tehdyn vahingonkorvauksen käsittely kuuluu tuomiokapitulin mukaan seurakunnalle. Tuomiokapitulin tiedossa ei ole, että Nousiaisten seurakunta olisi saanut vahingonkorvausvaatimuksen.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.