Lääkkeiden korvattavuuden heikennykset ajavat suomalaisia yhä eriarvoisempaan asemaan. Kun yhä useampi uusi lääke jää ilman korvattavuutta tai korvauksen saaminen vaikeutuu, hoidon saatavuus alkaa riippua potilaan maksukyvystä eikä lääketieteellisestä tarpeesta.
Tämä kehitys on kestämätön.
Suomalaisen terveydenhuollon perusajatus on, että jokainen saa tarvitsemansa hoidon varallisuudestaan riippumatta. Nyt tästä periaatteesta ollaan vaarallisesti loittonemassa. Monelle vakavasti tai pitkäaikaisesti sairaalle lääkitys ei ole valinta – se on edellytys työkyvylle, toimintakyvylle ja jopa hengissä pysymiselle.
Korvattavuuden heikentäminen ei poista sairauksia. Sen sijaan se lisää riskiä, että ihmiset jättävät lääkkeitä ostamatta tai hoito viivästyy taloudellisista syistä. Se voi johtaa sairauden pahenemiseen, lisätä sairauspoissaoloja, kasvattaa työkyvyttömyyttä ja nostaa terveydenhuollon kokonaiskustannuksia.
Muutos herättää vakavia kysymyksiä myös yhdenvertaisuuden toteutumisesta. Perustuslaki turvaa ihmisille yhdenvertaisen kohtelun sekä oikeuden riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin. On perusteltua kysyä, toteutuvatko nämä oikeudet, jos lääketieteellisesti tarpeellinen hoito jää saamatta vain siksi, ettei potilaalla ole siihen varaa.
Nämä lääkkeiden korvattavuutta heikentävät muutokset on peruutettava ja palauttamaan järjestelmän, jossa hoidon saatavuus perustuu lääketieteelliseen tarpeeseen – ei ihmisen maksukykyyn.
Sairastuminen ei saa olla taloudellinen rangaistus. Hyvinvointivaltion tehtävä on huolehtia siitä, että jokainen saa tarvitsemansa hoidon silloin, kun sitä tarvitsee.
Heidi Aaltonen (vihr.)
Alue- ja kaupunginvaltuutettu (Raisio)
Puoluevaltuuston pj