Vuoden vaihteessa aloittaa toimintansa Suomen suurimpiin virastoihin kuuluva uusi Lupa- ja valvontavirasto. Samaan aikaan Valviran, aluehallintovirastojen ja Ely-keskusten toiminta päättyy.
Lupa- ja valvontavirasto hoitaa jatkossa niitä lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä, joita on tähän asti hoidettu aluehallintovirastoissa, Ely-keskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueilla ja Valvirassa.
Viraston perustamisen tavoitteena on sujuvoittaa palvelua ja varmistaa yhdenmukaiset lupa- ja valvontakäytännöt eri puolella Suomea.
Asiakkaan on jatkossa helpompi ottaa yhteyttä oikeaan viranomaiseen, kun useiden nykyisten virastojen palvelut kootaan yhteen.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontatehtäviä hoitaa vuodenvaihteen jälkeen yksi virasto nykyisen kuuden aluehallintoviraston ja yhden valtakunnallisen viraston eli Valviran sijaan. Ympäristöön liittyviä lupa- ja valvontatehtäviä hoitaa yksi ympäristöviranomainen nykyisen neljän aluehallintoviraston ja kolmentoista ELY-keskuksen sijaan.
Asiakkaille muutos näkyy konkreettisesti lähinnä toimivaltaisen viranomaisen nimen ja yhteystietojen muuttumisena. Koska hallinnon rakenteellinen muutos on erittäin mittava, virastouudistus kuitenkin aiheuttaa katkoja ja häiriöitä asiointipalveluihin vuodenvaihteessa.
Muutoksesta voi aiheutua häiriöitä myös muuhun toimintaan vuodenvaihteessa ja alkuvuonna 2026. Viraston puhelinpalvelu avataan 5.1.2026.
Nykyisissä virastoissa vireille tulleet asiat ja asiakirjat siirtyvät vuodenvaihteessa automaattisesti Lupa- ja valvontavirastoon. Muutos ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä.
Lupa- ja valvontaviraston verkkosivut ovat julki heti vuoden alussa osoitteessa lvv.fi.
Fakta:
Lupa- ja valvontavirasto hoitaa muun muassa näitä tehtäviä:
Ympäristöasioiden luvitus ja valvonta, ympäristövaikutusten arviointi, alueidenkäyttöön sekä luonnon- ja ympäristönsuojelun liittyviä tehtäviä, vesien- ja merenhoidon ja vesitalousasioiden tehtäviä.
Sosiaali- ja terveydenhuoltoon, terveydensuojeluun, alkoholi- ja tupakkahallintoon sekä adoptioasioihin liittyviä tehtäviä
työsuojeluhallinnon lupien, valvonnan ja ohjauksen tehtäviä.
Varhaiskasvatusta, koulutusta ja opetus-, nuoriso-, kirjasto- ja liikuntatoimea koskevia sekä hautaustoimilakiin liittyviä tehtäviä.
Pelastustoimen valvonta ja arviointi, varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen, alue- ja paikallishallinnon turvallisuussuunnittelun edistäminen.
Kiinteistönvälitysliikkeiden ja perintätoimenharjoittajien rekisteröinti ja valvonta, kuntien työvoimapalvelujen valvonta sekä rahanpesulain mukaisia ohjaus-, rekisteröinti- ja valvontatehtäviä.