Aino Savolainen
Eräänä jouluaattoiltana lahjojen avaamisen jälkeen kysyin ohimennen keskimmäiseltä lapseltani, mikä joulussa on parasta. Pienellä kirkkaalla äänellään hän vastasi hetkeäkään empimättä: ”Muumitikkari!”
Muistan, kuinka vastaus sai hymyn nousemaan huulilleni. Ruokakaupasta ostettu kahdeksan gramman ja kahdenkymmenen sentin arvoinen tikkari oli pienen lapseni mielestä joulun kohokohta. Lahjapaljouden ja jouluherkuista notkuvan ruokapöydän keskellä se halvin ja vaatimattomin olikin suurinta.
Joulu on juhla, johon sisältyy monenlaisia odotuksia. Siihen liittyy vahvoja muistoja lapsuuden joulujen tunnelmista ja ihmisistä, joiden kanssa olemme sen jakaneet. Yhtä kaikki joulu voi kipeällä tavalla muistuttaa meitä myös niistä läheisistä, joiden haudoille viemme jouluna kynttilät. Yksinäisille tai eri tavoin itsensä ulkopuoliseksi tunteville joulunaika voi olla ahdistava. Joulustressikin voi helposti yllättää siivoamisen, lahjojen hankkimisen, joulukoristelun ja leipomusten ristipaineessa.
Lapseni vastaus Muumitikkarista joulun parhaimpana asiana sisältää paljon sellaista viisautta, josta aikuisenkin on syytä ottaa opiksi. Joulussa ei ole pohjimmiltaan kyse siitä, onko kaikki viimeisen päälle täydellistä ja hiottua tai millainen on oma elämäntilanteemme. Usein pienimmät asiat ovat isoimpia.
Pienistä, vaatimattomista asioista koostui myös ensimmäinen joulu. Tallin kätköissä kaiken keskeneräisyyden keskellä syntyi pieni Jeesus-lapsi, Vapahtaja. Tuoreet vanhemmat, nuori Maria ja Joosef, olivat huojentuneita siitä, että kaikesta selvittiin. Lapsi syntyi terveenä ja äitikin voi hyvin, vaikka synnytys tapahtui kaukana kotoa karuissa puitteissa eläinten keskellä ilman tuttujen ihmisten turvaa. Jumala laskeutui taivaasta maahan ihmisten luokse haavoittuvassa, avuttomassa lapsessa, jottei ihmisten tarvitsisi kurotella Jumalan luo taivaaseen.
Seimi kutsuu meitä tänäkin jouluna ihmettelemään ensimmäisen joulun salaisuutta. Seimen äärellä saa levähtää juuri sellaisena kuin on. Siellä jokaisella on oma paikkansa Vapahtajan luona rakastettuna ja arvokkaana.
Ennen tulevaa joulua pidän mielessäni Muumitikkarin ja ensimmäisen joulun. Ehkä niiden ajatteleminen säästää minut ylimääräiseltä stressiltä – siltä, etten yömyöhään saakka läkähdytä itseäni väsyksiin mopinvarren ja lanttukuutioiden keskellä, vaan osaan keskittyä olennaiseen. Tänä jouluna aion antaa tilaa aidolle läsnäololle. Nautin lasteni hymystä ja keskityn hyviin asioihin.
Otan myös rennosti sellaiset pienet erimielisyydet, joita lapsiperheissä jouluna syntyy, kuten mantelikateuden yhteisen riisipuurokattilan äärellä. Ja toki varaudun myös ostamaan muutaman Muumitikkarin.
Siunattua, iloista ja valoisaa joulua!
Aino Savolainen
Maskun seurakunnan kirkkoherra, kolmen lapsen äiti