Vehmaan MTK:n edustajat Kirsi Aalto, Esa Karhula ja Markku Laine lähtivät torstaina aamupäivällä kohti Mäntyniemeä tervehtimään presidenttiparia. Viemisinä oli upposuolassa perinteisesti harmaasuolattu 8,6 kilogramman joulukinkku.
Urheilun monitoimimies, nousiaislainen Reima Rantanen valittiin yksimielisesti jatkamaan MS-52:n puheenjohtajana. Seuralle on tulossa toimintarikas vuosi.
Traditionaalinen judokilpailu Lahti Shiai päätti tämän vuoden judokilpailukauden. Sarjamestaruudet ratkottiin Nastolassa. Uudenkaupungin judoseura Waseda-Clubista kilpailuissa oli neljän hengen joukkue huoltajineen.
Varsinais-Suomen kokoomuksen piirikokous esittää Varsinais-Suomeen lähijunaliikenteen rakentamista vauhdittamaan kasvua ja helpottamaan ihmisten arkea.
Naantalin kirkon holvit täyttää kolmannen adventin aattoiltana lauantaina 16.12. klo 18 Lyypekin Marian kirkon urkurin, Dietrich Buxtehuden, sävelet. Buxtehudella oli aikoinaan tapana järjestää suosittuja Abendmusik (Iltamusiikkia) -konsertteja nimenomaan adventin aikaan.
Kustavin kunta jatkaa ensi vuonnakin yhtenä pienimpänä kuntaverottajana Suomessa, kun valtuusto hyväksyi tuloveroprosentiksi ensi vuodelle 5,3 prosenttia.
Galleria-taidelainaamo Horisontin joulukuun näyttelyssä on esillä kuvataiteilija Ulla Kivimäen maalauksia. Kivimäen teokset päätyivät esille Uuteenkaupunkiin ja Horisonttiin taiteilijoiden välisen yhteistyön tuloksena.
Marskin torin kuusessa Askaisissa on nyt muutakin koristetta kuin jouluisia kynttilöitä. Askaisten VPK on ripustanut kuusen oksille heijastimia.
Sivistyslautakunnan jäsen Essi Lindroth toi puheessaan itsenäisyyspäiväjuhlassa Kustavissa lapsiperheen viestiä
Peltotukien noudattamista on tänä vuonna valvottu ensimmäistä kertaa satelliittiseurannan avulla. Seuranta tuli pakolliseksi vuoden alussa kaikissa EU:n jäsenvaltioissa.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.