Kesäkuun europarlamenttivaaleissa on kaksi ehdokasta Vakan alueelta: naantalilainen kansanedustaja ja kotikaupunkinsa valtuuston puheenjohtaja Vilhelm Junnila (ps.) sekä maskulainen eduskunta-avustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Katriina Hiippavuori (kd.).
Maskun Palloseuran uudistunut edustusjoukkue avaa jalkapallon Kolmosen sarjakauden perjantaina kotikentällä porilaista Musan Salamaa vastaan.
Taivassalossa ja Kustavissa kerätään nimiä adressiin itsenäisen seurakunnan puolesta. Adressi oli allekirjoitettavana keskiviikkona Taivassalon keskustelutilaisuudessa ja nimienkeruuta jatketaan sunnuntaina Kustavin tilaisuudessa. Adressin voi allekirjoittaa myös netissä adressi.com -nettipalvelussa.
Viikonloppuna järjestettiin judon SM-superviikonloppu Lempäälän Ideaparkin Bläk Boks -areenalla. Mestaruudet ratkaistiin U18, U21, aikuisten, veteraanien, sekä parajudokoiden sarjoissa, katoissa (ennalta määrätyissä liikkeissä), sekä Mixed team -joukkuekilpailussa. Nuoremmille judokoille järjestettiin erillinen kilpailu Ideapark Shiai kauppakeskuksen keskusaukiolla.
Suomi jäi toisen maailmansodan jälkeen länsimaiden Englannin ja USA:n myötävaikutuksella Neuvostoliiton vaikutusvallan alaiseksi.
Vehmaan varhaiskasvatuksen johtajan vakituiseen virkaan 1.1.2025 alkaen on valittu Arvid Vonk. Valinnan teki kunnanhallitus viime maanantaina. Rehtori-koulutoimenjohtaja Esa Vehviläinen on valinnut Arvid Vonkin jo aiemmin varhaiskasvatusjohtajan viransijaiseksi 1.5.–31.12.2024.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.