Varsinais-Suomessa kiertävä Liikkuvan resurssikeskuksen neuvonta-auto tuo neuvontaa ja palveluohjausta ikäihmisille ja heidän läheisilleen lähellä ihmisten arkisia elinpiirejä. Maanantaina neuvonta-auto oli pysähtynyt Maskun K-Supermarketin pihalle.
Kustavi vuokraa Kustavin Hirvirata Oy:ltä ampumaradan rakennuksen nuorisotilan väistötilaksi toistaiseksi. Vuokrattavassa tilassa on ala- ja yläkerta sekä piha-alue. Kunta maksaa tiloista 300 euron kuukausivuokraa sekä sähköstä ja vedestä kulutuksen mukaan.
Naantalin kaupungin viime vuoden tulos oli lähes 10,4 miljoonaa euroa plussalla. Tulos on 4,4 miljoonaa euroa parempi kuin talousarviossa ennakoitiin.
Naantalin Musiikkijuhlien vuoden 2024 konserttilippujen viivakoodi toimii matkalippuna Turun seudun joukkoliikenteen Fölin busseissa kolme tuntia ennen ja kaksi tuntia kunkin esityksen jälkeen.
Maskun kunta vuokraa Piuhalta Digita Oy:lle alueen tietoliikennemaston ja siihen liittyvän laitetilan sijoittamiseksi. Vuokra-aika on 20 vuotta.
Taivassalo on myöntänyt vuosittain yhdistysavustuksia ja toimintarahoja taivassalolaisille yhdistyksille sekä kunnassa tapahtuvaan yleishyödylliseen kansalaistoimintaan. Kunta on tukenut yleishyödyllistä seura- ja yhdistystoimintaa myös monilla muilla tavoilla.
Pricewaterhouse Coopers Oy on toimittanut Kustavin kunnalle maaliskuussa paikkatietoanalyysin, jossa verrataan Maanmittauslaitoksen ilmakuvista näkyvien rakennusten määrää kunnan kiinteistötietokannan rakennustietoihin sekä Verohallinnon rekisterissä oleviin rakennustietoihin.
Mynämäen Rotary-klubin Mynämäen keskustaan toteuttama puiden valaisu laajeni viime vuonna jo Mietoisiin Pyheelle, ja nyt kausivaloketjuja on yhteisprojektilla asennettu myös Karjalaan Vehmalaisten kyläkeskukseen.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.