Sa­tuin hil­jat­tain lu­ke­maan Mik­ko Uo­lan an­si­o­kas­ta Pet­sa­mon his­to­ri­aa vuo­sil­ta 1939–1940 ja tör­mä­sin tut­tui­hin ni­miin. Lii­na­ha­ma­rin Kal­le Hei­non mai­nit­tiin ol­leen Pet­sa­mon alu­een yk­si­tyi­sis­tä lii­ken­nöit­si­jöis­tä suu­rim­pia ja kuu­lu­van osa­na Pet­sa­mon his­to­ri­aan.

Seu­ra­kun­nas­ta tar­kis­tin syn­ty­mä- ja kuo­li­nai­ko­jen pe­rus­teel­la, et­tä ky­sy­myk­ses­sä oli­vat sa­mat hen­ki­löt, jot­ka 1940-lu­vun lo­pul­ta ai­na 1970-lu­vul­le as­ti har­joit­ti­vat kaup­paa, kah­vi­laa, lei­po­mo­toi­min­taa ja mat­ka­huol­toa ai­van My­nä­mä­en kes­kus­tas­sa en­ti­ses­sä Jal­ma­ri Ait­to­maan kaup­pa­kar­ta­nos­sa.

Kal­le Hei­no oli tul­lut Jää­me­ren­tien työ­maal­le pa­ri­kymp­pi­se­nä nuo­ru­kai­se­na 1930-lu­vun alus­sa, avi­oi­tui ja muut­ti Ai­no-vai­mon­sa kans­sa Lii­na­ha­ma­rin sa­ta­man lä­hel­le, mis­sä ei noi­hin ai­koi­hin ol­lut juu­ri mi­tään asu­tus­ta. Nuo­ri­pa­ri­kin asui al­kuun tur­ve­kam­mis­sa.

Vuo­si­kym­me­nen puo­li­vä­lis­sä Lii­na­ha­ma­rin ns. Kol­tan­mut­kaan ko­ho­si oma talo, jos­sa Ai­no Hei­no ru­pe­si pi­tä­mään kah­vi­laa ja ruo­ka­laa sa­ta­man ja lä­hel­lä si­jain­neen ka­la­jau­ho­teh­taan työn­te­ki­jöil­le. Kal­le os­ti kuor­ma-au­ton ja lii­ke­toi­min­ta läh­ti hy­vin al­kuun.

Jo en­nen tal­vi­so­taa Hei­nol­la oli nel­jä kuor­ma-au­toa, kak­si tak­sia ja puo­li­o­suus lin­ja-au­tos­ta Han­nes ja Mart­ti Ter­von kans­sa. Lin­ja-au­to har­joit­ti pai­kal­lis­lii­ken­net­tä Ylä­luos­ta­ril­ta Lii­na­ha­ma­riin noin 30 ki­lo­met­rin mat­kal­la sekä myö­hem­min myös 1940 val­mis­tu­neel­ta len­to­ken­täl­tä. Te­ko­ä­ly piti hy­vin to­den­nä­köi­se­nä, et­tä Hei­non kuor­ma-au­tot kul­jet­ti­vat nik­ke­li­mal­mia Ko­los­jo­en kai­vok­sel­ta Kirk­ko­nie­men sa­ta­maan Nor­jaan.

Tal­vi­so­das­sa Neu­vos­to­liit­to hyök­kä­si Pet­sa­moon ja Lii­na­ha­ma­rin ra­ken­nuk­set pol­tet­tiin suo­ma­lais­ten toi­mes­ta, niin myös Hei­no­jen talo. Heti vä­li­rau­han tul­tua Hei­not ra­ken­si­vat van­han pai­kal­le uu­den ja en­tis­tä ehom­man ta­lon. Vil­kas Pet­sa­mon lii­ken­ne tar­jo­si vä­li­rau­han ai­ka­na Hei­non kul­je­tus­liik­keel­le ja sen kul­jet­ta­jil­le run­saas­ti töi­tä.

Jat­ko­so­dan syt­ty­es­sä Kal­le Hei­no kut­sut­tiin ma­ju­ri Ant­ti Pen­na­sen ko­men­ta­maan Eril­li­nen Osas­to Pen­na­seen, joka oli alis­tet­tu sak­sa­lai­sil­le ja kävi so­taa kau­ka­na Pet­sa­mos­ta. Per­he oli heti eva­kuo­i­tu tur­val­li­sem­mil­le seu­duil­le. Suu­reh­kon ta­lon­sa Hei­no vuok­ra­si sak­sa­lai­sil­le so­ti­las­ko­dik­si. Vi­hol­li­sen pom­mi­tuk­ses­sa tä­mä­kin talo tu­hou­tui vuo­den 1942 vii­mei­se­nä päi­vä­nä. Kak­si sak­sa­lais­ten pal­ve­luk­ses­sa ol­lut­ta nais­hen­ki­löä sai sur­man­sa.

Tu­lin tun­te­maan Ai­no Hei­non ja hä­nen My­nä­mä­en kah­vi­lan­sa, kun syk­syl­lä 1949 olin tul­lut My­nä­mä­en yh­teis­kou­luun en­sim­mäi­sel­le luo­kal­le. Ki­vi­ky­län lin­ja-au­to saa­pui jo seit­se­män jäl­keen kir­kol­le. Muu­ta­ma­na kyl­mä­nä aa­mu­na me­nin Hei­non kah­vi­laan ja ti­la­sin la­sil­li­sen kuu­maa me­hua. Sen tur­vin sain is­tus­kel­la tun­nin tai kak­si­kin en­nen kou­lun ti­loi­hin siir­ty­mis­tä.

Ul­ko­na kau­pan näy­teik­ku­nan ta­ka­na saa­toin jos­kus tui­jo­tel­la her­kul­li­sia lei­vok­sia, joi­hin kou­lu­po­jal­la ei ol­lut va­raa. Kuin Pet­sa­mon kul­je­tus­liik­kees­tä muis­tut­ta­en pi­hal­la sei­soi Com­mer-ke­vyt­kuor­ma-au­to. Sil­lä oli kä­te­vä kul­je­tel­la kau­pan ta­va­roi­ta. Kal­le Hei­no kuo­li vuon­na 1977 ja Ai­no Hei­no 1986.

Jark­ko Hei­no

(ei su­kua Kal­le Hei­nol­le)