Kauppakamareiden huhtikuussa teettämästä kyselystä selviää, että 57 prosenttia vastaajista kokee yrityksensä kilpailukyvyn heikentyneen jonkin verran tai paljon Iranin sotatilanteen aiheuttaman logistiikkakustannusten nousun seurauksena.
Varsinaissuomalaisista yrityksistäkin näin toteaa hieman yli puolet vastanneista (50,8 prosenttia). Erittäin paljon tai paljon haittaa tilanne on aiheuttanut kuitenkin vain noin 12 prosentille seudun vastaajayrityksistä.
Kyselyyn vastasi 124 varsinaissuomalaista Turun kauppakamarin jäsenyrityksen edustajaa.
Tiekuljetusten kallistumisen kokee erittäin haitalliseksi noin viidennes vastaajista ja jonkin verran haitalliseksi 47 prosenttia vastaajista. Iranin sotatilanne on nostanut kuljetuskustannuksia, sillä tie-, meri- ja lentoliikenteen polttoainekustannukset ovat kasvaneet tuntuvasti maalis-huhtikuun aikana.
Logistiikkakustannukset ovat tyypillisesti suurimmat raskaassa vientiteollisuudessa, mutta myös kaupan alalla logistiikkakustannusten kasvu on heikentänyt kilpailukykyä.