Valtiovarainministeriö antoi lisäaikaa vuoden 2027 loppuun.
Varsinais-Suomen hyvinvointialue sai hakemuksensa mukaisesti lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2027 loppuun saakka. Valtiovarainministeriö kertoi päätöksestään hyvinvointialueelle 30.10.
– Päätös on ennakoimamme. Arvioimme syksyllä jättämässämme hakemuksessa, että Varhan talous saadaan tasapainoon ensi vuoden loppuun mennessä. Meillä koko henkilöstö on tehnyt ja tekee edelleen hyvää työtä tämän onnistumiseksi. Löydämme yhä ratkaisuja entistä vaikuttavampiin palveluihin, hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen sanoo.
Varhan ensi vuoden taloussuunnittelu perustuu valtionrahoituksen ennusteeseen ja hyvinvointialueen tämän vuoden tilinpäätösennusteeseen.
– Kuluvana vuonna työmme on edennyt suunnitellusti, ja tämän vuoden tulosennuste on 94 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tämän perusteella edellisten tilikausien alijäämiä jäisi katettavaksi noin 44 miljoonaa euroa ensi vuodesta alkaen, sanoo talousjohtaja Ville Rajahalme.
Kuluvan vuoden valtionrahoitus Varhalle on noin 2,4 miljardia euroa. Ensimmäisinä Varhan toimintavuosina alijäämää kertyi kaikkiaan 260 milj. euroa.