Turvallinen uiminen kuuluu kesään.
Arkisto/Saara Huovinen
Väkilukuun suhteutettuna Suomessa tapahtuu edelleen noin kaksi kertaa enemmän hukkumisia kuin Ruotsissa ja Norjassa.
Maailman hukkumisten ehkäisyn päivää vietetään lauantaina 25. heinäkuuta. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto, Rajavartiolaitos, Suomen Poliisi, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Suomen Meripelastusseura ja Tukes haastavat jokaisen valitsemaan yhden konkreettisen vesiturvallisuusteon ja tekemään siitä pysyvän tavan.
Vesiturvallisuus rakentuu jo ennen veden äärelle, veteen tai vesille lähtemistä. Se alkaa ennakoinnista, oikeista varusteista ja yhdessä sovituista toimintatavoista: pelastusliivit puetaan ennen veneeseen astumista, lapsen valvonnasta sovitaan, uimaan lähdetään yhdessä ja olosuhteet tarkistetaan etukäteen.
Maailman hukkumisten ehkäisyn päivä eli World Drowning Prevention Day on YK:n tunnustama ja Maailman terveysjärjestö WHO:n koordinoima kansainvälinen kampanjapäivä. Vuoden 2026 teema on Unite to Turn the Tide, joka kutsuu ihmisiä, yhteisöjä, viranomaisia ja päättäjiä yhdistämään voimansa hukkumisten ehkäisemiseksi.
– Hukkumisten ehkäisy ei ala vasta vaaratilanteessa. Se alkaa niistä valinnoista, joita teemme ennen veteen tai vesille lähtemistä. Kun pelastusliivit puetaan, lapselle nimetään valvoja, uimaan lähdetään kaverin kanssa ja omat voimavarat arvioidaan rehellisesti, moni vaaratilanne voi jäädä kokonaan syntymättä, sanoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen.
Maailmassa hukkuu vuosittain yli 300 000 ihmistä eli noin 30 ihmistä joka tunti. Hukkumiskuolleisuus on vähentynyt maailmanlaajuisesti 38 prosenttia vuodesta 2000. Muutos osoittaa, että suunnitelmallisilla ehkäisytoimilla voidaan pelastaa ihmishenkiä. Maailmanlaajuisena tavoitteena on vähentää hukkumiskuolemia 35 prosentilla vuoteen 2035 mennessä.
Suomessa on viimeisen kymmenen vuoden aikana, vuosina 2015–2024, hukkunut tapaturmaisesti keskimäärin 133 ihmistä vuodessa. Hukkumisten määrä on pitkällä aikavälillä vähentynyt, mutta väkilukuun suhteutettuna Suomessa tapahtuu edelleen noin kaksi kertaa enemmän hukkumisia kuin Ruotsissa ja Norjassa.
Hukkumisen taustalla ei yleensä ole vain yhtä syytä. Turvallisuuteen vaikuttavat esimerkiksi uimataito, terveydentila ja toimintakyky, olosuhteet, varusteet, alkoholi, lasten valvonta sekä paikallisten vaaranpaikkojen tunteminen.
Tee vesiturvallisuusteoista pysyvä tapa
1 Pue pelastusliivit. Pue sopivan kokoiset ja oikein säädetyt pelastusliivit jo ennen vesille lähtemistä.
2 Ole vesillä selvin päin. Alkoholi heikentää harkintaa, tasapainoa ja kykyä toimia yllättävässä tilanteessa.
3 Valvo lasta läheltä. Sopikaa selvästi, kuka lasta valvoo, ja pysy veden äärellä sekä vedessä käden mitan päässä.
4 Lähde uimaan yhdessä. Älä ui yksin. Arvioi uimataitosi realistisesti ja valitse uintipaikka olosuhteiden mukaan.
5 Tarkista olosuhteet. Selvitä sää, veden lämpötila, virtaukset ja paikalliset vaaranpaikat.
6 Tunnista omat rajasi. Huomioi terveydentilasi, vireystilasi, uimataitosi ja senhetkinen toimintakykysi.
7 Tee ympäristöstä turvallisempi. Tarkista pelastusväline tai ilmoita havaitsemastasi turvallisuuspuutteesta alueen ylläpitäjälle.