Kaksikymmenjäseninen puhallinorkesteri pääkaupunkiseudulta vierailee Kustavissa
Sanna Halme
Saaristolaisorkesteri Darrapé on kaksikymmenpäinen kokoonpano puhallinsoittajia pääkaupunkiseudulta. Kustavin Ainolassa kuullaan 24. heinäkuuta orkesterin kautta aikain ensimmäiset keikat. Kustaviin joukkiota sitovat muutaman esiintyjän kesämökit. Kaikki esiintyjät ovat teekkaritaustaisen Retuperän WBK:n entisiä soittajia.
– Vuosi sitten kesällä meillä oli täällä Kustavissa symposium. Yömyöhään saunassa keksimme yhdessä tekosyytä tulla Kustaviin uudestaan. Viime syksynä erään orkesterin jäsenen häissä yhdessä soittaminen oli sen verran mukavaa, että päätimme tehdä tästä vähän pitempiaikaisen projektin, kertoo klarinetisti Ville Saarinen.
Ryhmä aloitti säännölliset kuukausittaiset treenit.
Sovitukset tehdään itse. Kappaleiden sisään on leivottu musiikillisia vitsejä.
– Lainataan eri kappaleista tai leikitellään rytmin ja melodian kanssa.
Kappaleiden välissä on luvassa humoristista puhetta; jokaiselle kappaleelle on eri juontaja. Ohjelmistossa on klassista, kansanmusiikkia ja uudempaa popmusiikkia. Soittimina ovat pääasiassa vaskisoittimet, mutta klarinetti, huilu, ja rytmisektiokin löytyy.
– Konsertin konsepti on vahvasti Retuperältä opittua. Se on todettu toimivaksi, Saarinen paljastaa.
Konsertin jälkeen myöhemmin samana iltana tarjoillaan vielä perinteistä tanssimusiikkia tanssien tahdiksi.
Orkesterin nimi oli alun perin teekkarihuumorin tuottama koodinimi. Esiintymisasut ovat näyttävät.
– Shortsit, kauluspaita ja pelastusliivit.
Orkesteri on tullut jäädäkseen.
– Kaikki meistä tykkää tästä. On syy soittaa säännöllisesti ja nähdä porukkaa. Toivottavasti tullaan Kustaviin uudestaankin. Ollaan saatu paljon tältä paikkakunnalta ja haluamme antaa jotakin myös takaisin, Saarinen toteaa.
Saarinen on mökkeillyt Kustavissa vuodesta 1995, jolloin mökki rakennettiin Vartsalaan.
– Kesäisin vietämme siellä pari kolme viikkoa. Läpi vuoden käymme ehkä neljästä viiteen kertaa.
Kustavissa viehättävät meri ja ystävälliset ihmiset.
– On kivaa, että kesäisin täällä on elämää, ettei tämä ole aivan autio. Täältä saa myös hyvää paikallista ruokaa. Täällä tuntuu olevan keskimäärin parempi sää kuin mantereella, Saarinen huomioi nauraen.
Suvun mökin kävijävuoroista ei synny taistelua.
– Meillä on jaettu Google-kalenteri. Sinne merkataan, milloin haluaa mennä. Sinne myös mahtuu muutama samaan aikaan, Saarinen kertoo.
Kustavissa aika kuluu muun muassa verkoilla.