Lupa- ja valvontavirasto valvoo valtakunnallisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisen ja toteuttamisen lainmukaisuutta.
Ikääntyneiden palveluiden valvontaa kohdistetaan tänä vuonna etenkin rajoitustoimenpiteiden käyttöön ikääntyneiden asumispalveluissa, lääkehoitoon, ympärivuorokautisten asumispalveluiden henkilöstömitoitukseen sekä kotihoidon riittävyyteen ja omavalvontaan.
Viime vuonna iäkkäiden ympärivuorokautisen asumispalveluiden lakisääteinen vähimmäishenkilöstömitoitus laskettiin 0,6 työntekijään asiakasta kohden.
– Tulemme tänä vuonna tekemään enemmän tarkastuskäyntejä eri yksiköihin sekä antamaan ohjausta hyvinvointialuille. Tarkastelemme myös hyvinvointialueiden tarkastuskertomuksia, epäkohtailmoituksia ja omavalvontasuunnitelmia, kuten ennenkin, kertoo sosiaali- ja terveysalan osastopäällikkö Satu Koskela Lupa- ja valvontavirastosta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunjärjestäjillä ja palveluntuottajilla on ensisijainen vastuu omavalvonnan keinoin varmistaa palvelujensa laatu ja turvallisuus. Hyvinvointialueille kuuluu oman palvelutuotantonsa valvonnan lisäksi myös yksityisten palveluntuottajien valvonta.
Lupa- ja valvontaviraston tehtävänä on edistää omavalvonnan toteutumista sekä puuttua tilanteeseen silloin, kun omavalvonta ei riitä.
Satu Koskelan mukaan vanhustenhuollon valvonta lisääntyi viime vuonna. Kuudessa aluehallintovirastossa ja Valvirassa tuli viime vuonna vireille yhteensä 875 vanhustenhuollon valvonta-asiaa, kun vuotta aiemmin vireille tuli 574 asiaa. Viime vuonna ratkaistiin kaikkiaan 981 asiaa. Suurimmassa osassa vireille tulleista asioista toiminta todettiin asianmukaiseksi.