Taivassalon rakennetun ympäristön lautakunta suhtautuu myönteisesti viime vuoden syksyllä jätettyyn valtuustoaloitteeseen, jossa ehdotetaan, että Taivassalon kunta nimeää jonkun kunnan uusista teistä Toivo Muurisen mukaan.
Nykyiset leudot talvet ovat helpottaneet hieman myös metsojen elämää. Kuten muutkin kanalinnut, myös metso kaivautuu toisinaan suojaan pakkasia lumen alle.
Taivassalon Tahdin maastojuoksuihin osallistui kevään aikana kaikkiaan 30 reipasta juoksijaa. Palkinnot jaettiin viimeisten maastojuoksujen jälkeen.
Föli-alueen ympäryskuntien linjoilla otetaan kokeiluun 10 matkan sarjalippu. Työmatkustus on pandemian myötä muuttanut jonkin verran muotoaan ja yhä useampi tekee osan viikosta etätyötä. Perinteinen kausilippu saatetaan kokea liian kalliiksi, jos matkoja ei enää tehdä säännönmukaisesti joka päivä. Sarjalippu kannustaa tekemään myös satunnaiset työmatkat joukkoliikenteellä.
Maskun Kataja jatkoi syyskierroksen alkulohkossa syntynyttä voittoputkeaan, kun naisten lentopallon kakkossarjan ylempi jatkosarja käynnistyi sunnuntaina. Jo runkosarjasta tuttu Raision Loimu kaatui kotikentällään suoraan kolmessa erässä numeroin 0–3 (23–25, 16–25, 15–25).
Vakka-Rastin juhlavuoden päätöksessä Erämiesten majassa Kalannissa sunnuntaina palkittiin seuran tämän vuoden SM-mitalisuunnistajat Maija Verha ja Timo Helin. Muitakin tunnustuksia jaettiin tapahtumien täyteiseltä vuodelta ja muisteltiin mukavia hetkiä rasteilla.
Perjantai oli Vakan alueen ex-kunnissa varsinainen VPK-päivä. Aamupäivällä keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen piipahti Mietoisissa kuulostelemassa, mitä paikallinen VPK-väki miettii tulevasta hyvinvointialueuudistuksesta. Iltapäivällä Askaisissa vietettiin paloaseman vihkiäisiä, vaikka rakennus otettiin käyttöön jo keväällä 2020. Koronailkimys tätäkin juhlaa viivytti.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.