Vapaaehtoisuus antaa enemmän kuin ottaa.
Naantalissa järjestetään keskiviikkona 16.9. kello 17–19 Valitse vapaaehtoisuus -tilaisuus, joka kutsuu inspiroitumaan erilaisista vapaaehtoistehtävistä. Illan aikana osallistujat pääsevät tutustumaan vapaaehtoisuuden moniin eri puoliin sekä kuulemaan, miten pienilläkin teoilla voi olla suuri vaikutus toisen ihmisen arkeen.
Vapaaehtoistoiminnan merkitys kasvaa jatkuvasti. Järjestöt ja seurakunnat tarvitsevat uusia vapaaehtoisia vastaamaan kasvavaan avun ja kohtaamisen tarpeeseen. Samalla yhä useampi etsii omaan elämäänsä yhteisöllisyyttä, merkityksellistä tekemistä ja uusia ihmissuhteita – juuri niitä asioita, joita vapaaehtoisuus parhaimmillaan tarjoaa.
Usein vapaaehtoisuudesta ajatellaan edelleen, että se koostuu ainoastaan toisten auttamisesta. Moni vapaaehtoinen kuitenkin kokee saavansa mielekkään tekemisen lomassa itsekin paljon – uusia ystäviä, kokemuksia, iloa sekä hyvää mieltä arkeen.
Valitse vapaaehtoisuus -tilaisuudessa ovat mukana Avustajakeskus, Turun Seudun Omaishoitajat ry sekä Naantalin seurakunta. Vapaaehtoistehtäviä löytyy esimerkiksi ystävätoiminnasta, omaishoitoperheiden tukemisesta, saattohoidosta, ryhmien ohjaamisesta, kahvilatoiminnasta ja monista muista tehtävistä.
Erityistä osaamista ei vapaaehtoistehtäviin tarvita – tavallisen ihmisen taidot, läsnäolo ja halu auttaa riittävät. Avustajakeskus, Turun Seudun Omaishoitajat ry sekä Naantalin seurakunta tarjoavat tehtäviin perehdytyksen. Vapaaehtoisille on myös tarjolla tukea, neuvontaa sekä erilaisia virkistäytymismahdollisuuksia.
Tapahtuma järjestetään Naantalin seurakuntakeskuksessa (Piispantie 2). Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.