PSS otti pakkovoiton Porvoossa, mutta Wirmo on edelleen voiton päässä liiganoususta.
Viime kauden hopea ei kirkastunut, kun Tampereen Classic vei finaalisarjan.
Kustavissa kuntalaiset liikkuivat tammi-maaliskuussa 11,38 kilometriä asukasta kohden.
Valmistuksessa tärkeää lämpötila ja hapettomuus
Mynämäen kunnan viranhaltijat ovat käsitelleet ja vastanneet vuosien 2020–25 aikana yhteensä 60 valtuustoaloitetta, ja neljä odottaa vielä vastaamista. Vastausten valmisteluun arvioidaan käytettävän aloitteesta riippuen 3–25 työtuntia. Laajat aloitteet voivat viedä enemmän aikaa, ja työllistävät useita henkilöitä.
Avustusta saivat Mietoisten Maamiesseura ry ja Uudenkaupungin Sosialidemokraatit ry.
Raha jakautuu Tarvaisiin, Laurin koululle ja urheilukeskukseen.
Kunnanhallitus hyväksyi vuoden 2025 tilinpäätöksen maanantain kokouksessaan ja lähetti sen tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi sekä edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.
Wirmon tehopelaaja Nuutti Knuutila jatkaa Puimureissa myös tulevalla kaudella.
Vapaaehtoisena MLL:n varaisovanhempana jokainen voi hyödyntää omaa osaamistaan.
Vastaan asettuu runkosarjan voittanut Classic.
Vakka-Suomen Sanomat