Lionsklubien valtakunnallinen Punainen Sulka -keräys on alkanut ja kestää vuoden loppuun. Edellisestä kymmenen vuotta sitten järjestetystä keräyksestä kertyi lähes kolme miljoonaa euroa Suomen nuorille.
Tällä kertaa klubit keräävät varoja lasten ja nuorten mielenterveyden ja hyvinvoinnin tukemiseen. Kaikkiaan varainkeruukampanjaan osallistuu noin 10 000 lionia eri puolilla Suomea. Keräys toteutetaan lipaskeräyksenä, Mobilepay-lahjoituksilla sekä heijastimien myynnillä, minkä lisäksi klubeilla on mahdollisuus järjestää erilaisia tapahtumia, joiden tuotto lahjoitetaan keräykseen.
Lipaskeräys toteutetaan kahtena peräkkäisenä viikonloppuna 16.–18.10. ja 23.–25.10. Vakan alueella Lions Club Mietoinen / Ulricat ovat lippaiden kanssa K-Supermarket Mynämäen edustalla ensimmäisenä viikonloppuna.
Nyky-yhteiskunnassa on paljon lapsia ja nuoria, jotka eivät voi hyvin. Monet kärsivät mielenterveysongelmista, syrjäytymisestä ja yleisestä huonovointisuudesta. Keräyskumppaneiksi on valittu kumppaneita, jotka voivat lahjoitusten avulla auttaa apua tarvitsevia.
Keräystuotto kohdistuu kahteen nuorten nettipalveluun eli Mieli ry:n koordinoimaan Sekasin kollektiivin Sekasin Chattiin ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nuorten Nettiin. Suomen Partiolaiset jakavat vähävaraisille tukea partiotoimintaan osallistumiselle ja Erityishuoltojärjestöjen liitto EHJÄ ry pakolais- ja turvapaikanhakijataustaisten nuorten kotoutumiseen.
Punainen Sulka -keräyksiä on aiemmin järjestetty erimuotoisina seitsemän kertaa.