Elomaticin hankekehitysyhtiö Green North Energy Oy on tehnyt tonttivarauksen Naantalin Luolalasta. Varaus liittyy yhtiön vihreään vetyhankkeeseen, jonka tarkoituksena on tuottaa uusiutuvalla sähköllä synteettistä polttoainetta ja kemikaaleja niin nykyisen kuin tulevien markkinoiden tarpeisiin. Yhtiöllä on jo aiesopimus Turun Seudun Energiantuotanto Oy:n kanssa.
Maaliskuun 13. päivänä tuli kuluneeksi 82 vuotta talvisodan päättymisestä. Sodan, joka kesti 105 päivää, ja joka jätti perinnökseen paitsi aineellisia tuhoja ja henkisiä kärsimyksiä, myös ehjän ja rikkumattoman puolustustahdon.
Kovin odotuksin kauteen lähteneen VG-62:n paikka ringeten SM-karsinnoissa ei ole enää omissa käsissä
Skönärin = merimiehen kalapata on perinteinen vanha kunnon resepti kotiseutuni kaislikon ihmisten arvostamana.
Kun Naantalia on totuttu ilman perusteita leikkisästi kutsumaan aurinkokaupungiksi, niin Uusikaupunki on ansaitusti saanut autokaupungin maineen. Nyt titteli alkaa olla hieman harhaanjohtava: Valmet Automotiven uusimman jättilaajennuksen jälkeen pitää opetella puhumaan auto- ja akkukaupungista.
Kaupan myötä kierrätyslannoitteita valmistavan Ecolanin henkilöstö siirtyy Yaran palvelukseen ja liiketoiminta yhdistetään osaksi Yara Suomi Oy:n toimintaa.
On kyseessä sitten valmistujaisjuhlat, rippijuhlat tai vaikkapa häät, tarjoilupöydän kruunaa yleensä kakku. Kakku saattaa kuvastaa esimerkiksi juhlaa tai itse juhlittavaa. 17-vuotias mietoislainen Lotta Nikkilä nauttii leipomisesta, ja valmistaa esimerkiksi juuri näitä merkittävien päivien herkkuja.
Tässä kirjoituksessa haluan kertoa omasta kokemuksestani siitä, millaista Nousiaisissa on asua. Olemme perheeni kanssa asuneet Japanissa suurkaupungeissa ja osaamme arvostaa maaseudun kauneutta ja rauhaa.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.