Mynämäessä avautui kaikille kiinnostuneille mahdollisuus tehdä omia puutyöprojekteja Näpäkkä ry:n uudessa Nikkarinurkassa, jossa on tarjolla sekä samanhenkistä seuraa että käytettäväksi monenlaisia puuntyöstökoneita. Nikkarinurkkaan voi tulla parillisina viikkoina torstaisin kello 17–21 eli seuraavan kerran 16.10.
Nousiaisten Ryhti, SB Naantali ja SBS Masku pelasivat jokainen voitokkaan ottelun viikonlopun kierroksella salibandyn länsirannikon 2. divisioonassa.
Kuluneen viikon aikana sinilevätilanne on jatkunut rauhallisena sekä sisävesi-, rannikko- että avomerialueilla. Sisävesillä ja rannikolla sinilevää on havaittu vähemmän kuin tyypillisesti loppukesällä. Myös avomerellä sinilevätilanne on pysynyt vakaana, ja tuulinen sää on pitänyt levän sekoittuneena veteen kaikilla vesialuilla.
Viiasten kartanomuseon vieressä Taivassalossa palvelee ensimmäistä kertaa yrittäjävetoisesti Väentuvan kahvila. Lähellä museota asuva Katri Jokinen on aloittanut kahvilan yrittäjänä.
Vakka-kuntorasteilla 1.7. Kalannin Vahevuorella saatiin nauttia suunnistuksesta vaihtelevassa ja vehreässä maastossa. Kesäisessä säässä sateisten päivien jälkeen rasteja etsi yhteensä 91 osanottajaa.
Marjo Uotila ja Esko Valtaoja toimivat pääpuhujina. Elinvoimafoorumi oli järjestyksessään Vakka-Suomen viides.
Silli ja uussi peruni -tapahtuma avaa silli- ja perunakesän Röölässä, Rymättylässä lauantaina 14.6. klo 10–16.
Uusikaupunki on voittanut vuoden 2025 valtakunnallisen keskustakilpailun. Kilpailu järjestettiin Suomessa 26. kerran. Katso video
Milla Lahdenperä ja Ritva ”Kike” Elomaa vierailivat Maskussa Seikelän koululla. Oppilaat olivat keksineet kysymyksiä kansanedustajille, jotka vastailivat kinkkisiin kysymyksiin.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.