Ennaltaehkäisevän päihdetyön ongelma on se, että sen vaikutuksia ei voi helposti todentaa. Voi vain arvioida, että ilman sitä x-määrä enemmän nuoria olisi tarttunut päihteisiin.
Puhuminen ja kokemusten kertominen ovat avainasemassa.
Uudessakaupungissa kasvaneet veljekset kertovat Isoheiko Brothers -podcastissaan lapsuudestaan alkoholistiperheessä. He haluavat antaa kuulijoille toivoa ja uskoa siitä, että parempikin hetki koittaa.
Neljän yläkoulun oppilaille kuluvalla viikolla järjestetty Päihteetön nuoruus -kiertue puolestaan tarjoili erittäin konkreettisia esimerkkejä siitä, mihin pahimmillaan voi viedä se yksi päätös kokeilla päihteitä. Puhujat eivät siloitelleet kertomaansa, sillä tavoitteena oli jättää muistijälki, joka ehkä tulee nuorelle sitten mieleen siinä hetkessä, kun joku tarjoaa jotakin päihdettä.
Kenen tahansa eteen se tilanne voi tulla, ja silloin on mietittävä tarkkaan, kannattaako ottaa riskiä. Luennolla muistutettiin, että päihde voi tarjota hauskaa hetken, mutta paha olo tulee väistämättä ennemmin tai myöhemmin.
Oman taustan lisäksi vaikuttavat ryhmäpaine ja viihdekäyttö. Harvoin päihteitä yksin aletaan käyttää. Ensin voidaan pitää hauskaa viikonloppuisin, josta käyttö lisääntyy arkipäiviinkin ja lopulta huomataan, että kuskin paikalla onkin huume.
Yksi luennolla kuultu tärkeä neuvo on, että jos itse tekeekin päätöksen alkaa käyttää päiheitä, ei saa tyrkyttää ainetta muille. Oma käyttö seurauksineen eivät myöskään vaikuta vain itseen, vaan myös perheen ja muiden läheisten elämään.
Hyvä muistutus on sekin, että katukaupassa myytävät aineet eivät aina ole sitä mitä luvataan. Hyödyn maksimoimiseksi aineita jatketaan esimerkiksi liuottimilla, eivätkä lopppuportaan myyjätkään tiedä, mitä myyvät. Vaikka tuote näyttäisi ehjältä apteekin pilleriliuskalta, sisältö voi olla mitä vain.
Luennot toivat nuorten eteen kovan maailman, mutta tiedon mukana tuli tärkeitä valmiuksia tehdä omat päätökset. Ennaltaehkäisevää työtä ei koskaan voi olla liikaa.
Sari Honkasalo