Ikääntyneiden itsemääräämisoikeus on perusoikeus, mutta nyt se näyttää jääneen hallinnollisten päätösten jalkoihin.
Jokaisella on oikeus päättää omasta arjestaan: mitä syö, mistä ostaa ruokansa ja hoidostaan. Tätä oikeutta voidaan rajoittaa vain poikkeustilanteissa, esimerkiksi turvallisuuden vuoksi.
Silti Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) päätös muuttaa kotihoidon kauppapalvelua kaventaa tätä oikeutta merkittävästi.
Kauppapalvelu on kilpailutettu, ja asiakkaille on ilmoitettu, että palveluntuottaja vaihtuu 15.6. alkaen. Niillä alueilla, joilla sopimus on tehty, ikäihmiset siirretään käyttämään Turun Osuuskaupan palveluja. Tämä tarkoittaa käytännössä kauppatilin avaamista Halisten S-marketiin, josta ruoka toimitetaan pitkien matkojen päähän, muun muassa Uuteenkaupunkiin.
Vakka-Suomessa muutos koskee Uudenkaupungin lisäksi Maskun, Nousiaisten ja Mynämäen kotihoidon asiakkaita.
Aiemmin toimintatapa on ollut selvästi asiakaslähtöisempi. Kotihoito on tehnyt tilaukset asiakkaan toivomaan paikalliseen kauppaan ja toimittanut ostokset kotiin pääsääntöisesti käyntiensä yhteydessä. Kyse on ollut inhimillisestä, toimivasta ja asiakkaan tarpeisiin perustuvasta ratkaisusta.
Jatkossa kotihoito voi tehdä kauppatilauksia vain niille asiakkaille, jotka käyttävät Varhan kilpailuttamaa palvelua. Käytännössä tämä poistaa monilta ikäihmisiltä mahdollisuuden valita oma ruokakauppansa, sillä suurin osa kotihoidon asiakkaista tarvitsee apua tilauksen tekemiseen.
Kyse ei ole pelkästä hallinnollisesta muutoksesta. Se on suora heikennys palvelun laatuun ja konkreettinen leikkaus ikäihmisten itsemääräämisoikeuteen. Kun ihminen ei enää voi päättää edes siitä, mistä hänen ruokansa tulee, ollaan kaukana asiakaslähtöisyydestä.
Muutos ei ole myöskään vähäinen. Kauppapalvelu on monelle kotihoidon asiakkaalle välttämätön osa arkea ja ravinnon turvaamista. Nyt tehty ratkaisu heikentää palvelua ja kaventaa aidosti ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä.
Päätös on ristiriidassa myös Varhan omien arvojen kanssa. Strategiassa puhutaan huolenpidosta, vastuullisuudesta ja asiakkaan parhaasta. Käytännössä päätös näyttää ajavan täysin toiseen suuntaan. Pitkät kuljetusmatkat lisäävät ympäristökuormitusta, syrjäyttää paikallisia kauppoja ja voi heikentää ruoan saatavuutta. On vaikea nähdä, miten tämä edistää kenenkään hyvinvointia.
On aiheellista kysyä, onko päätöksen vaikutuksia arvioitu riittävästi. Vaikuttaa siltä, ettei kotihoidon asiakkaiden arkea ole ymmärretty, tai sitä ei ole pidetty riittävän merkityksellisenä.
Varhan tulisi nyt pysähtyä ja arvioida ratkaisunsa uudelleen. Ikäihmisten arkea ei saa järjestää hallinnon ehdoilla, vaan palveluiden tulee rakentua asiakkaan tarpeista.
Kotihoidon kauppapalvelu ei ole ylellisyys, se on välttämättömyys. Siksi sen toteutuksessa on kunnioitettava jokaisen oikeutta päättää omasta elämästään.
Virve Aho