Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) julkaisi viime viikolla alle 13-vuotiaita koskevat kansalliset suositukset digitaalisten laitteiden vapaa-ajan käyttöön.
Suositukset eroavat varmasti paljonkin siitä, mikä lapsiperheissä nykyään on käytäntönä. Ainakin hyvin monella alakouluikäisellä on älypuhelin, ja sitä ei suositusten mukaan heillä pitäisi vielä olla lainkaan. Aikarajatkin suosituksissa ovat tiukkoja: 2–10 -vuotiailla ruutuaikaa enintään tunti päivässä ja 11–13 -vuotiailla enintään kaksi.
Digitaalisuus on osa tätä aikaa niin kokonaisvaltaisesti, että sitä on vaikea täysin sulkea 13 vuodeksi lapsen arjen ulkopuolelle. Mielenkiintoista olisikin, miten 14-vuotiaille ilman älypuhelinta eläneille sitten pikapikaa yläkouluiässä opetettaisiin sen oikeanlainen käyttö ja varsinkin suhtautuminen kaikkeen sisältöön, joka ruudusta yhtäkkiä purskahtaisi silmille.
Suositus käyttöajasta antaa varmasti osalle vanhemmista tarpeellisen ja hyvän tuen määritellä lapsensa kännykän käyttöä, mutta aikaa tärkeämpää on rajoittaa sisältöä. Ruudun takana on paljon lapsen kasvua vahingoittavaa sisältöä mutta myös hyvää.
Ei siis pitäisi keskittyä pelkästään kellotettuun ruutuaikaan, vaan puhua sallitusta hyvästä ruutuajasta. Lapsi voi kännykällään pelata shakkia, jos pelikaveria ei esimerkiksi omasta kaveripiiristä löydy, tai opiskella matematiikkaa tai kieliä erilaisten pelillisten sovellusten kautta. Tai katsoa malliksi askartelu- tai piirtämisvideoita, ja soveltaa niitä oman pöydän ääressä. Ruudun katsominen johtaa silloin myös omaan käytännön tekemiseen.
Olennaista on sekin, että aikuisen tulisi ruutuakin katsottaessa olla läsnä, ja tietää mitä lapsi sieltä katsoo ja pelaa. Videoissa tai peleissä saattaa tulla eteen asioita, joista aikuisen on hyvä lapsen kanssa keskustella.
Aikarajojakin toki tarvitaan. Esimerkiksi illalla ei ole lainkaan huono ajatus asettaa lapsen kännykkä lukkiutumaan tiettyyn aikaan.
Sari Honkasalo