Peruskoululaisten taitoja mittaavan Pisa-kokeen tulokset ovat laskeneet lähes kaksi vuosikymmentä.
Suomalainen koulu oli pitkään maailman koulutuksen ylpeydenaihe. Nyt tuoreimmat Pisa-tulokset kertovat jotain muuta. Sen mukaan nuorten lukutaito on heikentynyt rajusti. Hyvä uutinen on, että suomalaisten nuorten osaaminen on edelleen OECD-maiden keskitasoa parempaa. Samaan aikaan naapurimaa Viro on noussut koulutuloksissa jo Suomen ohi.
Nyt suomalaisnuorista 25,8 prosenttia ei saavuta lukemisessa riittävän hyvää tasoa. Osa vähimmäistason saavuttaneistakin lukee niin heikosti, ettei taso oikeasti riitä työelämään ja jatko-opintoihin.
Olisiko viimein aika kyseenalaistaa kouluissa ja opetuksessa tehtyjä muutoksia?
Suomalaista koulua on viime vuosina uudistettu suurella innolla. Rakennettiin käytävättömiä kouluja ja seinättömiä luokkia. Perinteistä luokkahuonetta alettiin pitämään vanhanaikaisena. Inkluusiosta tehtiin tavoite, erityisluokkia purettiin ja yhä useampi erilaisia tarpeita omaava lapsi sijoitettiin isompaan luokkaan.
Kaikki tämä myytiin meille modernina, lapsilähtöisenä ja tulevaisuuden kouluna.
Mutta kyseenalaistettiinko missään vaiheessa riittävän painokkaasti, mitä nämä uudistukset tekevät oppimiselle?
On hienoa, että koulua halutaan kehittää. Mutta ei kannata uudistaa ja korjata jotakin, mikä ei ollut missään vaiheessa rikki.
Koulun tärkein tehtävä on opettaa, ja juuri siinä meidän pitäisi olla huolissamme. Peruskoulun tarkoitus on tarjota yleissivistys, perustaidot ja oppimisen valmiudet kaikille. Opettajilta on viety auktoriteetti, ja samaan aikaan heidän odotetaan kantavan yhä enemmän vastuuta kaikesta muusta kuin itse opettamisesta.
Jos peruskoulun päättävä nuori ei osaa sujuvasti lukea tai ymmärtää lukemaansa, olemme epäonnistuneet koulun perustehtävässä. Silloin ei auta uusi hieno pedagoginen termi eikä opetussuunnitelman päivittäminen.
Myös maahanmuuttajataustaisten oppilaiden suuri määrä joissakin kouluissa tuo omat haasteensa. Kielitaidon ja lähtötason erot vaikuttavat oppimiseen ja opetuksen järjestämiseen. Näistä asioista pitäisi pystyä puhumaan avoimesti ilman, että keskustelu muuttuu lasten syyllistämiseksi.
Kyse ei ole siitä, kuka on tullut mistäkin. Kyse on siitä, osaako lapsi riittävästi suomen kieltä ja pystyykö hän oppimaan opetettavat asiat.
Jos ei pysty, tarvitsemme enemmän tukea sitä tarvitseville, sekä eritasoisia luokkia erilaisille oppijoille.
Myös luokalle jättämisestä pitäisi pystyä puhumaan nykyistä avoimemmin. Jos lapsi ei ole oppinut perustaitoja, onko todella hänen etunsa siirtää hänet vuodesta toiseen seuraavalle luokalle ja toivoa, että ongelma korjaantuu itsestään? Ei korjaannu.
Meidän pitäisi palata perusteisiin. Digilaitteet minimiin, oppilaille kirjat ja kynä käteen, erityisluokat takaisin, riittävää tukea lapsille ja tasoluokat turvaamaan kaikille oman tasoinen opetus, ettei aina mennä hitaimman oppijan tahdissa.
Lapsen pitää oppia lukemaan. Hänen pitää oppia kirjoittamaan. Hänen pitää oppia laskemaan. Opettajalla pitää olla mahdollisuus opettaa. Erityistä tukea tarvitsevan pitää saada tarvitsemansa tuki. Ja koulun pitää uskaltaa puuttua oppimisongelmiin ennen kuin ne kasvavat liian suuriksi.
Suomen koulun ei tarvitse olla maailman modernein.
Sen pitää olla paikka, jossa lapset oppivat.
Ehkä suurin virheemme oli se, että lähdimme uudistamaan asioita, jotka eivät olleet rikki, vain siksi, että uudistaminen itsessään tuntui edistykselliseltä.
Nyt voivottelun sijaan, meidän etsittävä ratkaisuja. Viisainta on katsoa peruutuspeiliin ja palata vanhoihin, toimiviin toimintatapoihin ja pitää milloin minkäkin aikakauden trendit kaukana lasten opetuksesta.
Sini Laine (ps.)
Raisiolainen kaupunginvaltuutettu sekä sivistyslautakunnan jäsen