Ugin Sanomien kirjoitus herätti minussa suuttumusta. Ei siksi, että kaupungin maankäytöstä keskusteltaisiin, vaan siksi, että keskustelussa tuntuu unohtuvan yksi olennainen asia: siellä, mistä kartalle piirretään kaavoja ja kaupungin maanhankintatarpeita, asuu ihmisiä.
Kiitos niille valtuuston jäsenille, jotka arvostivat Välskäritien kokonaisuutta, ymmärsivät kaupungin taloudellisen tilanteen, näkivät turhaksi hankkia maata hamaan tulevaisuuteen ja kunnioittivat edesmenneen kiinteistönomistajan tahtoa: ”Ei euroakaan valtiolle tai kunnalle.”
Mutta muutama asia on syytä oikaista.
Kohteena olevalle kiinteistölle tulee vesijohto, toisin kuin kaupungin arkkitehti on väittänyt. Kyseessä on tien asukkaiden perustama yksityinen vesiyhtymä, jonka vesijohtoputki tulee kiinteistölle. Kiinteistön sisälle putkitusta ei ole tehty.
Kiinteistö rajoittuu kaupungin maihin, mutta sillä on myös kaksi yksityistä rajanaapuria. Kyse ei siis ole kaupungin keskellä olevasta joutomaasta, jonka kohtalo olisi kaupungin päätettävissä ilman, että asukkaiden mielipidettä tarvitsee kuunnella.
Alueen kaavoituksesta on kaupungin kanssa väännetty vuosikymmenten ajan. Asukkaat ovat toistuvasti ilmoittaneet haluavansa pitää alueensa koskemattomana omassa käytössään ja ovat kieltäytyneet kaavoituksesta.
Tästä huolimatta sama asia nostetaan jälleen pöydälle.
Miksi? Mitä kaupungille tai kaupunkilaisille saavutetaan sillä, että ihmiset joutuvat epävarmuuteen omien kotiensa tulevaisuudesta?
Kaavoitus ei tuo nykyisille omistajille euroakaan. Sen sijaan se voi tarkoittaa kustannuksia, epävarmuutta ja ennen kaikkea sitä, että oman kodin ja kotirauhan koetaan olevan kaupungin maankäyttötavoitteiden tiellä.
Kaikki alueen tontit on aikanaan ostettu omalla rahalla. Rakennukset on rakennettu paikan päällä hartiapankkiperiaatteella, omin käsin ja omalla työllä. Rakentajista puolet oli silloisia uusikaupunkilaisia ja puolet niin sanottuja evakkoja.
He rakensivat kotinsa tyhjästä. He eivät rakentaneet niitä siksi, että joku vuosikymmeniä myöhemmin voisi todeta niiden olevan kaupungin maankäytön kannalta paremmassa paikassa jossain muualla.
Miksi ihmisen pitäisi luopua talostaan ja rauhastaan vain siksi, että kaupunki haluaa suunnitella aluetta uudella tavalla?
Onko rintamamiestaloalueen vehreys ja rauha päättäjien mielestä ongelma, joka pitäisi ratkaista kaavoittamalla? Vai pitäisikö juuri tällaista ympäristöä arvostaa ja suojella, myös asukkaiden omasta tahdosta?
Ja entä paljon puhuttu vapaa kauppa?
Kuinka vapaasta kaupasta voidaan puhua tilanteessa, jossa kaupunki mahdollisena ostajana kolkuttelee jo ovella ja samalla suunnittelee alueen tulevaisuutta? Omistaja joutuu väistämättä miettimään, kuinka vapaasti hän todellisuudessa voi päättää omasta omaisuudestaan.
Asukkaiden rauha on jälleen järkkynyt.
Tässä ei ole lopulta kyse vain yhdestä kiinteistöstä. Kyse on periaatteesta: saako ihminen rakentaa elämänsä, kotinsa ja ympäristönsä varaan luottaen siihen, että hänen omaa tahtoaan ja omistusoikeuttaan kunnioitetaan myös tulevaisuudessa?
Välskäritien asukkaat eivät vastusta kaupunkia eivätkä kehitystä. He puolustavat kotejaan ja oikeuttaan päättää omasta elinympäristöstään. Sen pitäisi olla aika pieni vaatimus.
Evakot ja muut alueen rakentajat tekivät aikanaan omin käsin kodit itselleen ja perheilleen. He rakensivat myös osan siitä Uudestakaupungista, jonka vehreydestä ja omaleimaisuudesta tänä päivänä mielellään ollaan ylpeitä.
Nyt kysymys kuuluu: Onko kaupungin vastaus tähän perintöön todella se, että evakon rakentama otetaan pois?
Rajanaapuri 14