Saa­ra Huo­vi­nen

Le­mus­sa syn­ty­nyt ja kas­va­nut Al­li Pap­pi­la ri­pus­ti maa­nan­tai­na maa­lauk­sis­taan näyt­te­lyn Le­mun lä­hi­kir­jas­toon.

Jo lu­ki­oai­koi­na Nou­si­ais­ten lu­ki­os­sa hän al­koi maa­la­ta vä­hän enem­män va­ka­vis­saan kuin en­nen, ja lu­ki­on jäl­keen hän suun­ta­si viet­tä­mään vä­li­vuot­ta Paa­si­ki­vi-Opis­ton ku­va­tai­de­lin­jal­la.

– Maa­laa­mi­nen on ai­na ol­lut mi­nul­le tapa ren­tou­tua ja näyt­tää pään­si­säis­tä elä­mää, mitä siel­lä liik­kuu ja mitä saan siel­tä ir­ti. Paa­si­ki­vi-Opis­to an­toi it­se­var­muut­ta ja am­mat­ti­mais­ta ope­tus­ta, hän ker­too.

Nuo­ren tie vei kui­ten­kin Tu­run yli­o­pis­toon, jos­sa hän opis­ke­lee nyt vii­det­tä vuot­ta eko­lo­gi­aa. Aluil­laan ole­van gra­dun ai­he liit­tyy vie­ras­la­jei­hin.

Maa­laa­mi­nen on säi­ly­nyt kak­kien näi­den vuo­sien ajan opin­to­jen rin­nal­la.

– Vä­lil­lä en voi teh­dä va­paa-ajal­la muu­ta kuin maa­la­ta koko päi­vän, mut­ta jos­kus voi ol­la joku kuu­kau­si, kun en saa mi­tään ai­kai­sek­si. Piir­te­ly on rau­hal­li­sem­paa, sii­hen ei lii­ty pai­nei­ta.

Lä­hei­nen luon­to­suh­de nä­kyy sekä opis­ke­lu­va­lin­nas­sa et­tä Pap­pi­lan tai­tees­sa. Kiin­nos­tuk­sen luon­toa koh­taan hän on pe­ri­nyt per­heel­tään ja Le­mun mai­se­mis­ta.

– Olen kas­va­nut luon­non lä­hel­lä, ja mi­nua on lap­ses­ta saak­ka vie­ty ret­kei­le­mään. Ai­na on kan­nus­tet­tu ole­maan luon­toa koh­taan ute­li­as ja tut­ki­maan kaik­kea.

Näyt­te­ly sai ni­mek­seen Unek­si­jat yh­den näyt­te­lys­sä mu­ka­na ole­van tau­lun mu­kaan. Pap­pi­la tah­toi tuo­da ko­ti­kon­nuil­leen te­ok­sia, jot­ka ku­vaa­vat jol­la­kin ta­val­la nuo­ruut­ta ja kas­va­mi­seen liit­ty­viä tun­tei­ta.

– Va­lit­sin mu­kaan uu­dem­pia töi­tä, jot­ka hi­po­vat tee­maa tar­peek­si lä­hel­tä. Elo­kuun lo­pul­la syn­tyi nel­jä uut­ta­kin maa­laus­ta, ja jou­duin las­kes­ke­le­maan, eh­ti­vät­kö ne kui­vua. En aja­tel­lut ai­kai­sem­min, et­tä voi­sin pi­tää näyt­te­lyn tääl­lä, ja se jän­nit­tää­kin, kun niin moni tun­tee mi­nut lap­ses­ta as­ti. Toi­saal­ta on hie­noa näyt­tää, mitä teen.

Edel­li­nen näyt­te­ly Pap­pi­lal­la oli vii­me vuo­den tam­mi­kuus­sa Tu­run Kir­ja­kah­vi­las­sa. Sen vie­ras­kir­jas­sa en­ti­nen Le­mun kir­jas­ton­hoi­ta­ja Ar­mi Jaak­ko­la haas­toi Pap­pi­lan pi­tä­mään näyt­te­lyn myös ko­ti­paik­ka­kun­nal­laan.

Pap­pi­la maa­laa öl­jy­vä­reil­lä olo­huo­nees­sa, ja haa­vei­lee työ­huo­nees­ta. Paa­si­ki­vi-Opis­ton ai­ka­na hän ym­mär­si, mikä mer­ki­tys hy­vil­lä työ­ti­loil­la on.

– Asuin kam­puk­sel­la ja sain käyt­tää kou­lun ti­lo­ja vaik­ka yöl­lä. Olo­huo­nees­sa maa­lauk­set hai­se­vat ja ovat ai­na tiel­lä.

Yk­si haa­veis­ta liit­tyy uraan.

– Toi­von, et­tä voi­sin yh­dis­tää tie­teen ja tai­teen jol­la­kin ta­val­la. Maa­laa­mi­nen on niin iso osa va­paa-ai­kaa­ni, et­ten sii­tä ha­lu­ai­si luo­pua.

Al­li Pap­pi­lan näyt­te­ly Unek­si­jat on esil­lä Le­mun lä­hi­kir­jas­tos­sa 27.9. saak­ka.