Saa­ra Huo­vi­nen

Lau­an­tai­na Veh­maan kir­jas­tol­la pal­jas­tet­tiin ti­la­tai­de­te­os, jon­ka lah­joit­ti kun­nal­le Muis­to­jen Veh­mas­sal­mi Nos­tal­gi­a­ryh­mä.

Kir­jas­ton edus­tal­le gra­niit­ti­ja­lus­tal­le pys­ty­tet­ty Ju­ha­ni Vuo­ri­sal­men te­räs­veis­tos ku­vaa kol­mea vil­jan­täh­kää.

– Veis­tos on 4,5 met­riä kor­kea te­räs­veis­tos, jon­ka to­teut­ti Rau­ta­ra­ken­teen Mark­ku Leh­to­nen. Ha­lu­sin käyt­tää te­ok­ses­sa tä­hän paik­kaan so­pi­via vä­ri­sä­vy­jä. Kir­jas­ton piha on ah­das, mut­ta teos peh­mit­tää sitä, Vuo­ri­sal­mi sa­noi.

Muis­to­jen Veh­mas­sal­mi Nos­tal­gi­a­ryh­mä on al­ku­jaan noin kym­men­hen­ki­nen veh­maa­lais­taus­tai­nen po­ruk­ka, joka vuon­na 2003 al­ka­en ha­lu­si muis­tel­la 1950–60-lu­ku­jen nuo­ruut­taan jär­jes­tä­mäl­lä Nos­tal­gi­a­tans­se­ja Veh­mas­sal­men tans­si­pa­vil­jon­gil­la.

Nel­jän­tois­ta vuo­den jäl­keen vuon­na 2017 ker­ran ke­säs­sä jär­jes­tet­tä­vät tans­sit jäi­vät vä­liin, mut­ta voi­mat koot­tiin jäl­leen vii­me vuon­na kut­su­mal­la ar­tis­tik­si Dan­ny.

Kos­ka tans­siy­lei­sö löy­si pai­kal­le tu­hat­päi­se­nä, ra­haa jäi edel­leen jäl­jel­le.

– Mie­tim­me sil­loin, et­tä em­me­kö voi­si koh­dis­taa sitä jo­hon­kin, mikä jää jäl­jel­le py­sy­väs­ti, kir­jas­to­toi­men­joh­ta­ja Sir­pa Ika­la-Suo­ma­lai­nen ker­toi.

Kym­me­niä kat­so­jia ke­rän­neen pal­jas­tus­ti­lai­suu­den ter­veh­dys­pu­heen­vuo­ros­sa toi­mit­ta­ja Har­ri Suo­ma­lai­nen to­te­si, et­tä tans­sit on ryh­män osal­ta tans­sit­tu.

– Nos­tal­gi­a­ryh­mäl­lä ikä al­kaa vä­hän ker­tyä. Ti­la­tai­de­te­os on ryh­män lah­ja 150 vuot­ta täyt­tä­väl­le kun­nal­le ja kun­ni­a­no­soi­tus tal­koo­työl­le ja pai­kal­li­sel­le kult­tuu­ril­le.

Juh­la­pu­heen piti veh­maa­lai­nen ku­va­tai­tei­li­ja Ant­ti Huo­vi­nen, joka poh­ti, mil­lä ta­val­la luo­vuus voi ti­hen­tyä myös maa­seu­dul­la.

Omis­ta opis­ke­lu­a­jois­taan Huo­vi­nen muis­te­li, mi­ten Hel­sin­kiin ha­lut­tiin pe­rus­taa luo­vuus­ti­hen­ty­mä yh­dis­tä­mäl­lä tiet­tyyn kau­pun­gi­no­saan luo­vien alo­jen op­pi­lai­tok­sia ja yri­tyk­siä.

– Toi­vot­tiin, et­tä täl­lai­sel­la tör­mäy­tys­tak­tii­kal­la saa­tai­siin luo­vat päät lyö­mään yh­teen. Mut­ta eläm­me­kö me tääl­lä maa­seu­dul­la luo­vuus­ha­jaan­nuk­ses­sa? Mikä mah­taa ol­la mei­dän osam­me kult­tuu­ris­sa ja luo­vuu­des­sa, hän ky­syi.

Sana kult­tuu­ri on alun pe­rin tar­koit­ta­nut vil­je­lyä, mut­ta va­kiin­tu­nut tar­koit­ta­maan eri­tyi­ses­ti hen­gen vil­je­lyä.

Huo­vi­sen mu­kaan hen­gen vil­je­li­jä, kuka hän kul­loin­kin vuo­rol­laan on, ei voi kos­kaan var­mis­taa sa­to­aan, vaan hän voi ai­no­as­taan ot­taa jy­viä ja vis­ka­ta nii­tä ym­pä­ril­leen.

– Hän ei vält­tä­mät­tä saa kos­kaan tie­tää, mil­loin ja ke­nen sy­dä­mes­sä joku jyvä itää, vai huk­kuu­ko sie­men ky­lä­tien hil­jai­suu­teen – tai yh­tä hy­vin kau­pun­gin ruuh­kaan ja run­sau­den­pu­laan. Kui­ten­kin voi ol­la, et­tä jos­sain joku luo­vuu­den sie­men itää, kun se koh­taa toi­sen sy­dä­men. Sii­nä het­kes­sä ta­pah­tuu var­si­nai­nen luo­vuus­ti­hen­ty­mä, yk­si sy­dän ker­ral­laan, hän sa­noi.

Pie­nel­lä paik­ka­kun­nal­la asi­oil­la, ku­ten omal­la kou­lul­la, kau­pal­la, kir­jas­tol­la ja vie­lä­pä vil­ja­veis­tok­sel­la on kai­kil­la mer­ki­tys.

– Tääl­lä myös kai­kel­la sil­lä mitä sinä teet, on mer­ki­tys. Niin kuin van­ha ry­mät­ty­lä­läi­nen kan­sa­kou­lun opet­ta­ja, tu­li­sie­lui­nen Ee­va Ma­ti­nol­li omas­ta paik­ka­kun­nas­taan sa­noi: Ry­mät­ty­lä on kult­tuu­ri­kun­ta ja el­lei ole, me teem­me sii­tä sel­lai­sen. Teh­dään me­kin Veh­maas­ta, pik­kui­nen jyvä ker­ral­laan. Ja jos­kus jopa mon­ta täh­kää ker­ral­laan niin kuin tä­nään, Huo­vi­nen päät­ti.

Veh­maan kun­nan pu­heen­vuo­ron käyt­ti kun­nan­joh­ta­ja Ari Kos­ki­nen.

– Läm­min kii­tos tai­tei­li­jal­le ja kai­kil­le, jot­ka ovat tätä ede­saut­ta­neet. Kii­tos on sana, jota kuu­lee ai­van lii­an har­voin, hän to­te­si.