Elinvoimakeskus
Viime vuoden lopun runsaat vesisateet haastoivat tienpitäjää erityisesti sorateiden kunnon osalta, kertoo Lounais-Suomen elinvoimakeskus. Hoitotoimenpiteistä huolimatta osa sorateistä jäi talvea vasten huonohkoon kuntoon.
Tammikuussa sää pakastui, ja pysytteli pitkään pakkasella. Tämä toi helpotusta teiden hoitoon kelirikon näkökulmasta. Talven vähälumisuuden ja pakkaslukemien myötä routa on päässyt tunkeutumaan tänä vuonna paljon viime vuotta syvemmälle, minkä johdosta myös sen sulamiseen menee keväällä tavallista pidempi aika.
Ensimmäisiä merkkejä pintakelirikosta on jo Varsinais-Suomessa. Tämä näkyy esimerkiksi sorateiden pintojen pehmenemisenä.
Maanteiden hoitourakoissa toimenpiteitä pintakelirikon torjumiseksi on jouduttu tekemään vasta vähän. Runkokelirikon tilannetta viitoittaa pitkälti tulevien viikkojen sulaminen ja säiden kehitys. Pakkasyöt sekä aurinkoiset ja tuuliset päivät edesauttavat tierakenteen kuivumista ja pienentävät kelirikon riskiä. Eri teiden välillä voi esiintyä voimakastakin paikallista vaihtelua.
Alkuvuoden pakkasjakso oli suotuisa myös päällystetylle tiestölle, vaikka myös päällystetyllä tieverkolla on alkanut ilmenemään reikiä pakkaskauden päättymisen jälkeen. Päällystevaurioita muodostuu etenkin jo valmiiksi huonokuntoisille alemman tieverkon osuuksille. Keliolosuhteilla on vaikutusta myös paikkaustöiden toteutukseen.
Lounais-Suomen elinvoimakeskus toteaa, että liikenneturvallisuutta vaarantavat vauriot pyritään paikkaamaan olosuhteista riippumatta. Maanteiden paikkauksesta vastaa erillinen paikkausurakka.
Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa sorateiden kantavuus on pääosin hyvä, eikä painorajoituksia yleensä ole jouduttu asettamaan. Tilanne voi kuitenkin vielä muuttua, ja raskaita kuljetuksia kannattaa ajoittaa mahdollisuuksien mukaan kelirikkoa edeltävään tai sen jälkeiseen aikaan.
Painorajoitetuilla teillä sallitaan kuitenkin poikkeuksena rajoitusten ylittävää liikennettä, kuten esimerkiksi hälytys- ja tienpitoajoneuvot, säännölliset linja-autovuorot, elintarviketuotannon kuljetukset sekä muita yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeitä kuljetuksia.