Sari Honkasalo
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto linjasi keskiviikon kokouksessaan talousarvion ja tulevan kolmen vuoden taloussuunnitelman valmistelun. Sitä tehdään niin, että Varhan talous on tasapainossa vuoden 2028 lopussa.
Hyvinvointilain mukaan alijäämä tulisi kattaa vuoden 2026 loppuun mennessä, mutta valtiovarainministeriössä on parhaillaan käsiteltävänä esitys väliaikaisesta menettelystä, joka mahdollistaisi harkintaan perustuen ja tietyin ehdoin alijäämän kattamisvelvollisuuden siirtämisen joko vuoden 2027 tai 2028 loppuun.
Varhan talousarvio on tulossa aluevaltuuston vahvistettavaksi 3.12. kokoukseen.
Hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen kertoi aluevaltuustolle ajankohtaiskatsauksessaan, että tuleva taloussuunnitelma on edelleen perusolemukseltaan muutoksellinen. Talouden sopeutuksia jatketaan, mutta myös palvelujen kehittämiseen panostetaan merkittävästi lähivuosina.
– Ensi vuodelle ollaan varaamassa 45 miljoonaa euroa palvelujen laajentamiseen ja muihin kehittämistoimiin. Taloussuunnitelmakaudelle 2027–28 palveluja parantaviin investointeihin ollaan varaamassa 528 miljoonaa euroa, josta 146 miljoonaa kohdistuu vuokrakohteisiin.
Talouden sopeuttamistoimia ensi vuoden talousarvioon ollaan esittämässä 46 miljoonan euron verran.
Aluevaltuusto hyväksyi kokouksessaan myös ensihoidon palvelutasopäätöksen vuodelle 2026. Palvelun saatavuusaika päivittäistehtävissä. A- ja B-luokan tehtävissä ydintaajamassa mediaaniaika on kuusi minuuttia, muussa taajamassa kahdeksan minuuttia ja asutulla maaseudulla 15 minuuttia.
Samoin hyväksyttiin pelastustoimen palvelutasopäätös vuosille 2026–27. Palvelutasopäätöksessä asetetaan muun muassa tavoiteajat pelastustoimelle. Ensimmäisessä riskiluokassa A- ja B-kiireellisyysluokan tehtävissä tavoitteena on, että pelastustoiminnan ensimmäinen vaste eli yksikkö saapuu onnettomuuspaikalle kuuden minuutin kuluessa siitä, kun se on vastaanottanut hälytyksen.