Jenni Kylänpää
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus sai maanantaina katsauksen maksumuistutusten ja perinnän tilanteesta. Maksumuistutusten lähettäminen on ollut keskeytettynä 30.10. alkaen.
Lokakuussa laskutuksen asiakasyhteydenottojen määrä Varhassa lähes kaksinkertaistui, mutta marraskuussa asiakaspalvelun ruuhka on pääosin saatu purettua.
Varha on saanut laskutuksesta paljon palautetta. Runsas palautemäärä liittyy siihen, että 10.10. lähetettiin poikkeuksellisen suuri erä maksumuistutuksia.
Hyvinvointialue käy yksityiskohtaisesti läpi alkuperäisten laskujen toimitusta. Järjestelmien ja prosessien selvitystyö jatkuu edelleen.
– Selvityksessä on löydetty yksittäisiä virheitä, mutta emme toistaiseksi ole löytäneet mittavia laskutusjärjestelmiin tai -prosessiin liittyviä häiriötä. Käymme edelleen läpi laskujen toimitusketjun osia, konsernipalvelujohtaja Laura Saurama sanoo.
Varha on tehnyt eräpäivän siirtoja ja maksujärjestelyjä yhteensä jo noin 3300 asiakkaalle.
Varha pidentänyt maksumuistutusten maksuaikaa 15 vuorokaudesta 45 vuorokauteen, ja maksun voi myös jakaa useaan erään ilman kuluja.
Kuolinpesiltä Varha ei tällä hetkellä peri alle 1000 euron saatavia, jos menehtymisestä on yli kuusi kuukautta aikaa.
Aluehallitus jatkaa maksumuistutusasian käsittelyä joulukuun ensimmäisessä kokouksessaan 1.12.