Kuka tahansa voi ryhtyä suden jätösten kerääjäksi. Näytteitä kerätään helmikuun loppuun asti.
Suden jätöksiä kerätään DNA-tutkimukseen 15.11. alkaen helmikuun loppuun asti. DNA-tutkimus paljastaa susista asioita, joita ei saada tietää millään muulla menetelmällä.
– DNA:n avulla tunnistetaan jätöksen jättänyt susi ja susireviirin rajat sekä saadaan tietää, elääkö reviirillä susipari vai -lauma, kertoo DNA-näytekeräystä koordinoiva Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Mia Valtonen.
– Susihavainnot ja DNA-tulokset ovat välttämättömiä, jotta voimme muodostaa luotettavan kuvan Suomen susikannan tilanteesta. Vapaaehtoisten näytekerääjien panos on korvaamaton, Valtonen sanoo.
Näytteitä keräävät vapaaehtoisten lisäksi Luken ja Suomen riistakeskuksen työntekijät. Aiempien vuosien DNA-tulokset on koottu kartalle Luonnonvaratieto.luke.fi-palvelussa.
DNA-tuloksia hyödynnetään suden kanta-arvion koostamisessa. Lisäksi näytteet ovat avainasemassa koirasusien tunnistamisessa. Koirasusi on määritelty haitalliseksi vieraslajiksi. Uudet analyyseissa varmistuneet koirasusilöydökset päivitetään taulukkoon tunnistetuista koirasusista.
Olosuhteet suden jätösten keräämiselle DNA-näytteiksi ovat otollisimmat talvella pakkassäällä. Lumijäljet helpottavat susien liikkeiden seuraamista, ja pakkassäässä DNA säilyy hyvin jätöksen pinnalla.
Kuka tahansa jätöksiä ja jälkiä tunnistava luonnossa liikkuja voi ryhtyä vapaaehtoiseksi DNA-näytekerääjäksi. Ohjeet löytyvät Luken Internet-sivuilta.