Tei­ja Uit­to

Tum­mal­la tai­vaal­la möl­löt­tää kuun puo­li­kas. Uu­den­kau­pun­gin ka­duil­la on hil­jais­ta. Pa­rin ki­lo­met­rin mat­kal­la vas­taan tu­lee vain yk­si mie­so­let­tu kä­vel­len sekä pari hen­ki­lö­au­toa.

Ar­kiy­ö­nä ei­vät ra­vin­to­lat­kaan ole au­ki, ei­vät­kä eten­kään nyt ko­ro­na-ai­ka­na, mut­ta os­tok­sil­le voi läh­teä kes­kel­lä yö­tä. Uu­den­kau­pun­gin ja My­nä­mä­en S-mar­ke­tit ovat ol­leet ko­ro­na­ke­vääs­tä al­ka­en avoin­na 24/7.

Kel­lo on 02.20 tors­tain ja per­jan­tain vä­li­se­nä yö­nä. Laa­jal­la py­sä­köin­ti­a­lu­eel­la on vain kak­si au­toa: toi­mit­ta­jan ja toi­sen asi­ak­kaan. Ra­ken­nuk­sen pää­dys­sä on kak­si au­toa. Voi­si vei­ka­ta, et­tä mar­ke­tin työn­te­ki­jät jät­tä­vät au­ton­sa sin­ne si­vum­mal­le.

Myy­mä­lään si­säl­lä ei ero­ta päi­vää yös­tä. Myy­jä pyyh­kii kas­sal­la tis­kiä. Va­lot ovat kirk­kaat ja mar­ke­tin ää­ni­nau­ha tois­taa sa­maa mai­nos­ta kuin päi­vä­sai­kaan. Li­ha­tis­kil­lä ja hyl­ly­jen vä­lis­sä ei vain näy ke­tään, mut­ta yks kaks vas­taan tu­lee nuo­reh­ko mies lip­pa­lak­ki pääs­sä.

Mie­hen os­tos­kär­ryyn on ker­ty­nyt sen ver­ran ta­va­raa, et­tä tus­kin­pa sii­nä sink­ku­mies on os­ta­mas­sa vain eväi­tä. Kär­ryn si­säl­lös­tä voi pää­tel­lä, et­tä os­tok­set han­ki­taan per­heel­le.

Mikä saa läh­te­mään kaup­paan kes­kel­lä yö­tä?

– Olen au­to­teh­taal­la töis­sä. Kun te­kee vuo­ro­työ­tä, niin ihan hy­vin voi käy­dä kau­pas­sa yöl­lä. Tääl­lä on rau­hal­lis­ta, mies hy­myi­lee. Hän ei ha­lua leh­teen ni­me­ään ei­kä ku­vaan­sa, ei­kä yöl­lä tun­nu so­pi­val­ta ky­sel­lä lii­ko­ja. Yö­ai­ka tun­tuu päi­vää in­tii­mim­mäl­tä.

Mies ker­too, et­tä huo­men­na hä­nel­lä on va­paa­päi­vä. Kun os­tok­set on teh­ty, hän me­nee muu­ta­mak­si tun­nik­si nuk­ku­maan. Kun per­he he­rää, jää­kaap­pi on jo täy­tet­ty.

Une­li­as toi­mit­ta­ja yrit­tää muis­tel­la, mitä ko­tiin pi­täi­si os­taa. Kes­kel­lä yö­tä os­tos­ten te­ke­mi­nen ei vain tun­nu luon­te­val­ta. Yleen­sä kau­pas­sa syö sil­mil­lään, nyt ei tee mi­tään mie­li –  pait­si suk­laa­ta. Vä­sy­nee­nä mais­tui­si ma­kea.

Os­tos­ko­riin ker­tyy si­pu­lia, töi­hin lou­naak­si sa­laat­ti ja pari säm­py­lää. Lou­naa­seen on to­sin vie­lä kym­men­kun­ta tun­tia ai­kaa.

Sil­mät ha­van­noi­vat tis­keis­tä pu­nai­sia hin­ta­lap­pu­ja poik­keuk­sel­li­sen pal­jon. Tä­hän ai­kaan yös­tä ruo­kaa sai­si edul­li­sem­min.

Kas­sal­la pir­teä nuo­ri nais­myy­jä ker­too, et­tä kau­pas­sa on juu­ri nyt hil­jai­sin­ta.

– Asi­ak­kai­ta käy vä­hi­ten yh­den ja nel­jän vä­lil­lä. Vuo­ro­kau­des­ta vain pari tun­tia on hil­jai­sem­paa.

Yö­os­tok­sil­la on yk­si sel­ke­äs­ti hyvä puo­li: ei tar­vit­se miet­tiä tur­va­vä­le­jä, ei­kä vält­tä­mät­tä käyt­tää mas­ki­a­kaan, kun ei oi­kein ke­tään koh­taa.

Myy­jä­kin on kas­sal­la plek­sin ja vi­sii­rin suo­jas­sa.