Nousiaislaiset voivat vastata kunnan verkkosivulla 10.5. mennessä kunnan kyselyyn siitä, mihin tulevat sopeuttamistoimenpiteet tulisi kohdistaa.
Kysely liittyy kunnassa käynnissä olevaan uuden talouden tasapainottamisohjelman laadintaan vuosille 2027–2030. Talouden tasapainottamisohjelman lopullinen sopeutustavoite tarkentuu myöhemmin, mutta alustava tarve pysyvälle sopeutukselle on noin 0,7-2,1 miljoonaa euroa vuoteen 2030.
Avoin kysely on suunnattu kuntalaisille, palvelujen käyttäjille, sidosryhmille ja henkilöstölle. Kyselyssä kartoitetaan vastaajien valmiutta talouden tasapainottamistoimenpiteisiin, joilla lisätään kunnan verotuloja ja toimintatuottoja.
Vastaavasti kartoitetaan valmiutta toimenpiteisiin, joilla kunnan palveluverkkoa tai palvelutasoa heikennetään nykytasosta.
Kyselyyn vastaamisen alaikäraja on 18 vuotta. Kyselyyn vastaaminen kestää noin 10–15 minuuttia.
Vastaukset kerätään nimettöminä. Tulosten raportoinnissa ei voida tunnistaa yksittäistä vastaajaa.
Yhteenveto tuloksista julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Kyselyn tuloksia hyödynnetään osana talouden tasapainottamisohjelman valmistelua.
Verkkosivulta löytyy myös kyselyyn liittyvä koottu tausta-aineisto.