Varsinais-Suomen hyvinvointialueella jokainen ikäihminen saa kutsun ikäneuvolaan täyttäessään 75 vuotta. Nykyinen 75-vuotiaiden neuvola on erittäin tärkeä toimintamalli, mutta se tavoittaa vain rajatun ikäryhmän. Väestön ikääntyessä senioreiden tarpeiden riittävän aikainen tunnistaminen nousee entistäkin tärkeämmäksi.
Ikäihmisten terveyden ja hyvinvoinnin hoidossa on suuri puute erityisesti eläköitymisen ja 75 vuoden välisellä ajalla. Saattaa olla, että kontakti terveydenhuoltoon on olematon. Kaikki eivät myöskään hakeudu aktiivisesti palveluihin. On vaikuttavampaa ja kustannuksiltaan järkevää hoitaa vaivoja ja sairauksia ennakollisesti.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on valmistelussa vastaus Kokoomuksen valtuustoryhmän jättämään valtuustoaloitteeseen seniorineuvola 65+ mallin käyttöönotosta koko Varhan alueella.
Esitämme, että Varha laajentaa ikäneuvolatoimintaa vaiheittain Seniorineuvola 65+ malliksi, jossa yhteys asukkaaseen otetaan viiden vuoden välein. Samalla kartoitettaisiin laajalla kyselyllä muun muassa kodin turvallisuutta, ihmissuhteita, tukiverkostoa, toimintakykyä ja liikkumista, terveyttä ja ravitsemusta, muistia, palvelutarvetta sekä tulevien vuosien tarpeita.
Kotikäynti olisi tärkeä osa palvelua. Erityistä huomiota kiinnitettäisiin niihin senioreihin, jotka eivät vastaa kyselyyn.
Sote-uudistuksen jälkeen kunnille ja kaupungille jäi päävastuu asukkaidensa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä. Kunnissa on velvollisuus tarjota maksutonta liikuntaneuvontaa ja senioreiden liikunnallisen elämäntavan ylläpitämiseksi löytyy monenlaista toimintaa. Hyvän toimintakyvyn ylläpitäminen edellyttää myös riittävää ja ravitsevaa ruokaa, lihaskuntoharjoittelua ja mielekkäitä ihmissuhteita.
Seniorineuvola vahvistaa parhaimmillaan ikääntyneiden kotona pärjäämistä, vähentää yksinäisyyttä ja palveluiden ulkopuolelle jäämistä, tukee omaisia ja tunnistaa mahdolliset sairaudet ja riskit ennen suurempia vaivoja ja asioiden kriisiytymistä.
Katriina Hiippavuori
Varhan aluevaltuuston pj. (kok.), VTM, sosionomi
Jussi Mertsola
sotepalvelulautakunnan ja aluevaltuustoryhmän vpj. (kok.), professori, lastenlääkäri