Sari Honkasalo
Nousiaisten kunta ostaa vajaan kolmen hehtaarin suuruisen maa-alueen kunnan keskustasta Koljolantien varresta, mikäli valtuusto myöntää tarvittavan lisämäärärahan.
Kunnanhallitus hyväksyi kauppakirjan, jolla kunta ostaa 2,746 hehtaarin suuruisen Kotipelto-nimisen tilan 349 000 euron kauppahinnalla. Päätös on ehdollinen, sillä valtuustolta tarvitaan vielä 210 000 euron suuruinen lisämääräraha.
Maa-ala koostuu kahdesta erillisestä palstasta, joista toinen sijaitsee Koljolantien pohjoispuolella ja on valmiiksi asemakaavoitettu rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialueeksi. Alue yhdistyy kunnan nykyiseen maanomistukseen Koljolantien ja Moisiontien välissä.
Toinen Koljolantien eteläpuolella sijaitseva palsta rajautuu Hirvijokeen. Alueella on voimassa yleiskaava, jossa alue on osoitettu pientalovaltaiseksi alueeksi, jolle voidaan rakentaa myös kerros- ja rivitaloja.
Kaavamuutoksin alueet sopivat kunnan palvelutoimintoihin ja yrityselämän tarpeisiin. Maa-alueet sijoittuvat Nousteareenan välittömään läheisyyteen ja voisivat tuoda apua myös pysäköintitilan tarpeeseen isoja tapahtumia järjestettäessä.