Silmämääräisesti huonokuntoinen, kantavuuksia ei arvioida, kun alkuperäissuunnitelmia ei ole. Näin voi luonnehtia Uudenkaupungin Veden kaupungin vanhan vesitornin purkuun johtanutta huteraa purkupäätöstä.
Elokuussa 2024 Uudenkaupungin Vesi haki purkulupaa Myllymäen vesitornille. Vuonna 1953 valmistunut rakennelma ei ole vesitornina ollut käytössä vuoden 1993 jälkeen. Mitä ilmeisemmin pääasiallisena syynä Uudenkaupungin Veden motiivi purkuhakemukselle olikin tämä.
Kulttuurihistoriallisesti vesitornin arvoa kuitenkin mitataan aivan muualla kuin vesilaitoksella, näin ollen tämä olisi pitänyt kaupungin taholta ottaa huomioon jo silloin.
Varsinais-Suomen maakuntakaavassa vesitorni on osa merkittävää rakennetun ympäristön kokonaisuuden aluetta. Varsinais-Suomen alueellinen vastuumuseo toteaa lausunnossaan, että vesitornin korjaaminen on mahdollista. Museo ei puoltanut purkamisluvan myöntämistä. Museon informaatioportaalin (MIP) mukaan se on maakunnallisesti kohteena arvokas.
Purkamisen perusteluissa todetaan vesitornin olevan silmämääräisesti huonokuntoinen. Tämän silmämääräisen arvion vaihtoehtoina esitettiin kunnostamista johonkin muuhun käyttötarkoitukseen tai rakennuksen purkamista. Vesikaton pintalaatan halkeamat onkin tietysti korjattava. Esimerkiksi teräspalkit ja teräslevytys tukisivat vanhoja kattorakenteita riittävästi.
Selonteossa todettiin myös, ettei vesitornin kantavuuksia saada laskennallisesti tarkasti arvioitua, kun alkuperäisiä suunnitelmia ei ole käytössä. Tämä arviointi onkin tietysti tarpeen tehdä varsinkin siinä tapauksessa, jos vesitornin kattoa käytetään ihmisille näköalapaikkana.
Merkittävä peruste on mielestäni jäänyt huomiotta: vesitorni on nykyisin tyhjä, siihen ei näin ollen kohdistu samanlaista rasitusta kuin sen ollessa täynnä vettä. Ja tähän veden läsnäoloon ovat taatusti perustuneet ennen tornin rakentamista tehdyt lujuuslaskelmat.
Korjauskustannusten minimitaso, joilla rakennus saadaan korjattua turvalliseksi, on toimenpide-ehdotuksessa arvioitu 632 000 euroksi arvonlisäverottomana. Lisäkustannuksia aiheutuu vesitornin katolle ja sieltä alas järjestettävästä toisesta poistumistiestä.
Esitin aikoinaan tällä samalla palstalla siihen käyttökelpoisena ratkaisuna rakenteita tukevaa ulkoilmahissiä, joka maksullisena tuottaisi omat käyttö- ja pääomakulunsa.
Oikeilla houkutuksilla sponsoreitakin saattaisi hankkeelle löytyä. On lisäksi huomioitava, että vesitornin purkaminenkin maksaa, arviolta 100 000–300 000 euroa. Ja saattaapa käydä jopa niin, että purkamisesta aiheutuvat riskit ovat suuremmat kuin purkamatta jättämisen.
Iältäänhän tämä meidän vesitornimme on vielä hyvin nuori verrattuna moniin muihin vastaaviin kohteisiin maailmalla.
Purkusuunnitelmaa ei taida olla vielä olemassakaan, sen enempää kuin purkutyönaikaisia liikenne- ja turvajärjestelyjä, jotka alueella asuvana kiinnostavat.
Kaupungin nykytilanteessa vesitornin kunnostus työllistämistukea saavana hankkeena kannattaisi ehdottomasti selvittää. Alueen korkea työttömyysaste suorastaan vaatii sitä.
Ilmo Suikkanen