Nousiaisten kunta puuttuu kiinteistöjen piha-alueella havaittuun ilkivaltaan ja asiattomaan oleskeluun. Kesä-heinäkuun aikana kunnan kiinteistöjen piha-alueilla on havaittu ilkivaltaa ja asiatonta oleskelua erityisesti ilta- ja yöaikaan. Nummen keskustan alueella oleville kunnan kiinteistöille on kokoonnuttu ilta- ja yöaikaan moottoriajoneuvojen kanssa aiheuttaen häiriötä, melua ja ilkivaltaa.
Sata vuotta vanha Irjalan koulu Vehmaalla pääsi hyötykäyttöön, kun Heidi Vainio aloitti kirpputorin pitämisen pääsiäisenä 2024.
Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) tekee sekajätteen koostumustutkimuksen kahden vuoden välein, ja tulokset osoittavat, että jäteastioihin päätyvästä jätteestä todellista sekajätettä on vain 13 prosenttia, ja loput 87 prosenttia voitaisiin kierrättää tehokkaammin.
Maskulaiset 17-vuotiaat Aaro Hoppela ja Mika Rikkilä etsivät keväällä ahkerasti kesätyöpaikkaa, mutta kovasta yrittämisestä huolimatta sellaista ei löytynyt. Nousiaisten lukiota käyvä kaksikko ei jäänyt harmittelemaan kohtaloaan, vaan päätyivät perustamaan yhteisen 4H-yrityksen.
Maskulainen ratamoottoripyöräilijä Niko Lehtiranta osallistui Tshekin Mostissa IDM:n eli Saksan mestaruussarjan osakilpailuun. Mostin rata oli Lehtirannalle entuudestaan vieras, joten perjantain harjoituspäivänä oli tärkeää päästä ajamaan mahdollisimman paljon, jotta rata ja sen tekniset kohdat tulivat tutuksi.
Varsinais-Suomen SDP on eilen sunnuntaina nimennyt ehdokkaansa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) luottamustehtäviin. Puheenjohtajuuksien jaosta on puolueiden välillä sovittu jo aiemmin.
Vakka-Suomessa asustaa pesunkestäviä konnia, koska ne kuuluvat konnien heimoon tavallisten sammakoiden ollessa oman lahkonsa jäseniä.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.