EU:n ulkopuolelta tulevat lähetykset täytyy tullata. Tullilaskurilla voi laskea arvion tullimaksusta ja arvonlisäverosta jo ennen tilaamista ja näin välttyä ikävältä yllätykseltä, jos ostoksen kokonaiskustannus onkin luultua suurempi. Tullilaskuri opastaa myös, miten tilaaja saa lähetyksensä sekä uusimpana ominaisuutena antaa arvion kuljetuksen hiilijalanjäljestä.
Varhan aluehallitus merkitsi tiistaina tiedoksi Varhan tämän vuoden kolmannen osavuosikatsauksen ja esittää aluevaltuustolle hyväksyttäväksi talousarviomuutosta.
Uuden kunnantalon ensimmäiset kolme moduulia kuljetettiin perille varhain tiistaina. Rakennuksessa on valmiina niin betonisokkelit kuin pistorasiatkin. Katso videot
Tämän viikon tiistaina kokoontunut Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluehallitus hyväksyi työnantajan esityksen irtisanomisista ja tehtävien uudelleen järjestämisistä.
17-vuotias nuori on tuomittu aiemmin pahoinpitelystä ja virkamiehen vastustamisesta. 16-vuotias on saanut tuomion näpistyksestä.
Uudenkaupungin Teatterissa esitetään tänä syksynä ja ensi keväänä Marianne Tikkasen käsijoittama Leevi and the Leavingsin musikaali Teuvo ja paperitaivas.
Olipa kerran kaunis itävaltalainen keisarinna Elizabet, joka oli tunnettu sorjasta olemuksestaan ja upeista pitkistä tummista hiuksistaan. Alppiniityt tuoksuivat, kun villikko keisarinna vaelteli kuvankauniissa maisemissa.
Kustavin uuden kunnantalon tontti näyttää vielä nyt tyhjältä hiekkakentältä, mutta ensi viikolla entisen Suvitorin vieressä näkyy jo jotain paljon valmiimpaa.
Nousiaisten kasvatus- ja sivistyslautakunta esitti syyskuun alussa äänestyspäätöksen jälkeen kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle Valpperin koulun lakkauttamista. Kunnanhallitus otti kuitenkin muutamaa viikkoa myöhemmin aikalisän ja pyysi lautakuntaa valmistelemaan myös muita vaihtoehtoja.
Metsähallitus hakee kalankasvatuslupaa Kustavin Isokarin ulkopuoleiselle avomeren alueelle. Alueelle on tehty ympäristövaikutusten arviointi eli YVA-menettely vaikutusselvityksineen sekä Natura-arviointi.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.