Talkoilla torjutaan huolestuttavasti lisääntynyttä vieraslajia espanjansiruetanaa. Yhden illan aikana kerättiin lähes 400 etanaa, vaikka olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset.
Maskun talousarvio- ja sopeuttamisohjelmaesityksessä Tammenahjon, Seikelän ja Askaisten koulut lakkautettaisiin lähivuosina.
Aluehallituksen puheenjohtaja uskoo, että palvelut tullaan järjestämään Varhan omana toimintana.
Nuoret tekivät tuomittiin ehdolliseen rangaistukseen.
Valtakunnallisesti merimetson pesimäkanta pieneni
Sadekuuro latisti tunnelman vain hetkeksi.
Maskun seurakunnan kirkkoherrana elokuussa työnsä aloittanut Aino Savolainen näkee ison tarpeen lempeälle puheelle yhteiskunnassa, jossa keskustelu on polarisoitunutta, kärkästä ja syyttelevääkin.
Kansainvälisen lukutaidon päivän iltana 8.9. Maskun pääkirjastossa kävi kuhina, kun kirjailijavieraaksi saapui Jenna Kostet. Lisätuoleja haettiin paikalle ja kirjastopalvelupäällikkö Eija Pelkonen totesi, että kyseessä lienee suurin osallistujamäärä kautta aikojen.
Aikuisten sarjassa Taivassalon VPK oli toinen. Kumpikin joukkue pääsee kansainväliin kilpailuihin ensi kesänä.
Lähiruokapäivän valtakunnallisessa päätapahtumassa nähtiin, että Vakka-Suomessa hallitaan niin juuret kuin uudet innovaatiotkin.
Vakka-Suomen Sanomat