Naantaliin avataan huomenna torstaina uusi Tokmanni-myymälä. Naantalin myymälä sijaitsee Venekujalla, ja on kooltaan noin 2450 neliömetriä. Kesäksi myymälän pihaan avataan myös puutarhamyymälä. Asiakaspalvelusta Naantalissa vastaa 15 kaupan alan ammattilaista, ja myymälää johtaa Monica Gustafsson.
”Leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli”. Nämä kylmäävät sanat ovat tuttuja terveydenhuollon ammattilaisille ja valitettavasti myös monelle läheisensä menettäneelle omaiselle.
Wirmolaisten syysretki Raumalle ei ollut mynämäkeläisittäin mieleinen. Kotijoukkue SalBa viimeisteli paikoista ja puolusti tiiviisti, eikä loppulukemissa 9–3 (4–0, 0–1, 5–2) ole paljon selittelemistä.
Lahden tasoristeys puolipuomilaitoksineen poistetaan. Radan itäpuolelle rakennetaan Kalannin tasoristeykselle johtava uusi maantie, joka mukailee yksityisen Asemantien nykyistä sijaintia.
Maanantaina kokoontunut Nousiaisten kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto vahvistaisi vuoden 2026 veroprosenttien säilyvän samoina kuin tänä vuonna. Kunnanhallituksen esityksessä valtuustolle tulovero ensi vuonna on 9,10 prosenttia ja yleinen kiinteistövero 1,10 prosenttia.
Niin kauan kuin voi muistaa, on joka kevät ja syksy ollut keskustelua kellojen talvi- ja kesäajasta. Asia ei ole edennyt mihinkään. Onko tämä merkki maailman menosta ja nykyihmisten kyvyttömyydestä ratkaista asioita?
Huomasin lehdessä (Uudenkaupungin Sanomat 23.10.) uutisen, että kaupunki kilpailuttaa Santtion leirintäalueen toiminnan. Olisiko sopiva hetki tarkastella myös Santtion uimarannan tilannetta? Uimarannan käyttäjänä kiinnostaa rannan hoito, josta nyt ei näytä vastaavan kukaan.
Mynämäkeläinen Aarne Lehtonen (kesk.) on valittu Varsinais-Suomen liiton aluesuunnittelujaoston johtoon. Varsinais-Suomen maakuntahallitus valitsi jäsenet toimikuntiin ja jostoihin maanantain kokouksessa.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.