Varsinais-Suomen Kylät -yhdistys on julkaissut lemulaisen kyläasiamiehen Tauno Linkorannan kirjoittaman Vanha talo, uusi meininki. Maaseudun kiinteistöjen uusiokäytön monet mallit -teoksen. Julkaisussa tarkastellaan maaseudun tyypillisiä päivittäisen toiminta- ja arkiympäristön kohteita eli millaisen uuden elämän ovat saaneet maatilan rakennukset, alueelliset tuotantorakennukset ja palvelutoiminnassa olleet kiinteistöt.
Kunnan johtoryhmä tekee kokonaisarvion, onko kunnan osallistuminen hankkeisiin, toimintaan tai yhteistyöhön henkilö- ja rahoitusresurssien puitteissa mahdollista. Jollei ole, johtoryhmä ei aloita valmistelua.
Taivassalon kunta ei yhdy esitykseen Ukipolis Oy:n osallistumisesta Varsinais-Suomen kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen rahoitukseen eikä Vakka-Suomen ja lähialueen äkillisen rakennemuutoksen toimintasuunnitelmaan. Kunnanhallituksen päätös oli yksimielinen.
Mynämäen teknisen lautakunnan päätöksestä poistaa Mynälahden pohjassa makaava alus omistajan kustannuksella on haettu toimeenpanokieltoa hallinto-oikeudelta. Teettämisuhkaa ei voida panna täytäntöön ennen oikeuden päätöstä.
Rymättylän Röölästä kotoisin oleva suomenhevostamma Prisit Pardoo voitti Seinäjoella torstaina Varsakunkku-karsinnan nelivuotiaille. Virpi Ylitalon ja Kimmo Sarjovaaran suuri lupaus on nyt voittanut kahdeksasta kilpailustaan viisi ja jäänyt vain kerran kärkikolmikon ulkopuolelle.
Kustavin kunnanhallitus päätti laatia sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle (Valvira) kantelun Varsinais-Suomen hyvinvointialue 1:n toiminnasta. Valvira ja aluehallintovirastot vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnnasta.
Nousiaisten Ryhti jatkaa vakuuttavaa menoa miesten salibandyn kakkosdivisioonassa. Joukkue jatkaa sarjassa tappioitta, kun kotiareenalla kaatui AFC Campus numeroin 7–5.
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä kerättyjen ennakkotietojen mukaan syyskuussa hukkui yhdeksän ihmistä. Kaksi hukkui uidessa, kaksi veteen putoamisen seurauksena, yksi vesiliikenteen yhteydessä ja neljässä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä. Tammi–syyskuussa hukkuneiden kokonaismäärä on 67.
Helsingin Sanomissa 20.9. sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen perustelee surkeasti sitä, kuinka opiskelijoilta voidaan leikata opiskelijoiden tukia jäädyttämällä niiden indeksit. Ministeri Grahn-Laasonen mainitsee suoraan, että opiskelijoiden jättäminen indeksijäädytyksien ulkopuolelle on todella vaikeaa perustella, koska leikkaukset osuvat lähes kaikkiin tuensaajiin.
Uudessakaupungissa aloitetaan yhteistoimintaneuvottelut viipymättä. Mahdolliset henkilöstövaikutukset voivat toteutua koko tulevan suunnitelmakauden aikana, mutta osin mahdollisesti myös heti ensi vuoden alusta lähtien.
Mynämäen Laurin koulun uutena rehtorina tänä vuonna aloittanut rehtori Raisa Pohjanpiiri näkee, että asioita ei nykypäivänä saada tehtyä niin, että jokainen hoitaisi vain oman tonttinsa.
Maskun kunta ja seurakunta ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka koskee varhaiskasvatusta ja perusopetusta. Tavoitteena on edistää pitkäjänteisesti eettistä kasvatusta varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.