Taivassalossa on annettu käyttöveden keittokehotus varotoimenpiteenä kunnan alueella. Kehotus alkoi keskiviikkona ja jatkuu viikonlopun yli.
Maskulaisen Team Rajun juoksija Eki Laitilan kisamatkaan aikuisurheilun maratonjuoksun MM-kisoihin Romanian Bukarestiin osui iloa ja menestystä, mutta myös surua.
Maskun ja Mynämäen kunnanhallitukset esittävät, että kuntien valtuustot hyväksyisivät Turun kaupunkiseudun maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksen vuosille 2024–2035.
Teiden päällystystyöt jatkuvat vielä lokakuun lopulle. Tällä viikolla päällystystöitä tehdään muun muassa Mynämäessä ja Vehmaalla. Uutta pintaa tulee Mynämäessä Asemantielle ja Vehmaalle Kustavintien ja Uhlun välille.
Finnlines on palkittu vuoden 2024 Skål Sustainable Tourism Award -palkinnolla Touristic Mobility -kategoriassa. Varustamo palkittiin sitoutumisestaan kestävään merimatkailuun Skålin 83. maailmankongressin avajaisissa Izmirissä Turkissa.
Uudenkaupungin kaupunginhallitus käsittelee tulovero- ja kiinteistöveroprosenttiesityksiä ensi maanantaina kokouksessaan. Kaupunginjohtajan esityksenä on, että tuloveroprosentti olisi ensi vuonnakin 8,60.
Nousiaisten kunnan aikeet Valpperin ja Kirkonpiirin koulujen sulkemisesta herättävät suurta huolta kuntalaisten keskuudessa. Koulut ovat aina olleet muutakin kuin pelkkiä opinahjoja. Ne ovat merkittäviä yhteisöjen ja identiteetin rakentajia.
Vakan levikkialueella on vietetty tällä viikolla lähes joka kunnassa valtakunnallista vanhustenviikkoa. Viikko on alun perin Vanhustyön keskusliiton ideoima.
Kodin esteettömyys tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lattia ei ole liukas eikä siinä ole kynnyksiä, matot eivät rullaudu alla ja pääsy wc-tiloihin on helppoa.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.