Sää ja ajokeli muuttuvat talvisemmiksi myös maan etelä- ja keskiosissa, kun matalapaine tuo monin paikoin alueelle ensilumen.
Lämpötilat laskevat, kun lauha ilmamassa väistyy pakkasmassan tieltä.
Sääennusteessa on poikkeuksellisen korkeita lämpötiloja.
Lapissa kuukausi oli harvinaisen lämmin: ensilumi satoi maahan reilut kaksi viikkoa tavanomaista myöhemmin.
Alkanut viikko on poutainen ja monena päivänä myös aurinkoinen. Maan etelä- ja keskiosissa on otolliset olosuhteet kuuralle, mikä voi tehdä teistä liukkaita.
Viikonloppuun osuu kuunpimennys ja mahdollisesti ukkosia.
Heinäkuun sademäärissä paljon vaihtelua
Helteet jatkuvat. Olosuhteet ovat suuressa osassa maata suotuisat voimakkaiden ukkosten kehittymiselle erityisesti alkuviikosta.
Laaja korkeapaine pitää sään lämpimänä ja selkeänä.
Ulla toi Suomeen voimakkaita tuulia ja sateita. Sen vaikutukset tuntuivat suuressa osassa maata.
Vakka-Suomen Sanomat