Maskutalo täyttyi viime lauantaina palokuntaväestä, kun vapaaehtoisen pelastustyön aktiivit ystävineen kokoontuivat juhlistamaan Maskun VPK:n 90-vuotista taivalta. Perinteiseen tapaan vietetyn juhlan ohjelmaan sisältyi luonnollisesti arvokasta puhetta ja palkitsemisia sekä kevyempää viihdettä.
Taivassalon rakennetun ympäristön lautakunta suhtautuu myönteisesti viime vuoden syksyllä jätettyyn valtuustoaloitteeseen, jossa ehdotetaan, että Taivassalon kunta nimeää jonkun kunnan uusista teistä Toivo Muurisen mukaan.
Lauantaina oteltiin kokeneille judokilpailijoille suunnattu Samurai Cup -kilpailu ja sunnuntaina kilpailu-uraa aloitteleville ja kokeileville judokoille suunnattu Startti Cup IV -kilpailu Vantaalla. Uudenkaupungin judoseura Waseda-Clubista kilpailemassa oli 12 hengen joukkue.
Sotien 39–45 Nousiaisten perinnetoimikunta toi viime viikon esitelmätilaisuudessa esille tietoa siitä, miten talvi- ja jatkosodassa kaatuneet sotilaat saatiin tuotua rintamalinjan takaa Suomeen. Aiheesta esitelmöi asiaan perehtynyt ekonomi Pentti Hilke.
Suomen merialueiden kalakantojen tila vaihtelee eri merialueilla ja eri kalalajeilla. Luonnonvarakeskuksen juuri julkaistu Kalavarat-raportti käy yksityiskohtaisesti läpi yleisimpien lajien tilanteen.
Rymättylän Röölästä kotoisin oleva suomenhevostamma Prisit Pardoo voitti Seinäjoella torstaina Varsakunkku-karsinnan nelivuotiaille. Virpi Ylitalon ja Kimmo Sarjovaaran suuri lupaus on nyt voittanut kahdeksasta kilpailustaan viisi ja jäänyt vain kerran kärkikolmikon ulkopuolelle.
Nousiaisten kunnanvaltuusto hyväksyi maanantain kokouksessaan 275 000 euron lisämäärärahan Henrikin yhtenäiskoulun väistötilojen hankintaan.
Varsinais-Suomen Ely-keskus muuttaa Kustavi-Iniö ja Korppoo-Norrskata lauttapaikkojen palvelutasoja alusmuutoksilla 11.5. alkaen. Muutokset perustuvat saatuihin asiakaspalautteisiin ja lausuntoihin.
Naantalilainen biodiversiteettitutkimuksen professori Ilari E. Sääksjärvi on yksi kolmesta 50 000 euron palkinnon Alfred Kordelinin säätiöltä saanut henkilö. Palkinto myönnettiin myös kapellimestari Dalia Stasevskalle ja vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halmeelle.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.