Maskun valtuusto valitsi maanantaina tilintarkastusyhteisöksi tilikausiksi 2025–2028 BDO Audiator Oy:n. Kuntalain mukaan tilintarkastusyhteisö voidaan kerrallaan enintään kuuden tilikauden hallinnon ja talouden tarkastamista varten.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella toteutettiin työhyvinvointikysely loka-marraskuussa 2024. Kyselyn tulokset osoittavat, että yhteisöllisyys arjessa ja laadukas lähiesihenkilötyö ovat Varhan vahvuuksia.
Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta lahjoitti 30 000 euroa hyvien tekojen 26 kohteelle. Säästöpankit jakavat vuosittain osan tuloksestaan paikallisen hyvinvoinnin tukemiseen ja kaikkiaan kampanjassa lahjoituksia jaettiin noin 580 000 euroa.
Naantalin Vanhusten Tuki -yhdistys järjesti pääjoulujuhlan Naantalin seurakuntakeskuksessa. Meitä ikäihmisiä oli juhlimassa noin kahdensadan joukko. Ohjelma oli kohdistettu vanhemmalle väestölle. Tutut joululaulut raikuivat myös yli kahdeksankymppisten suusta vankalla rutiinilla.
Meneillään olevassa kestävän kehityksen Ekotekoagenttitoiminta-yhteishankkeessa haettiin tukea kaupunkien ilmasto-ohjelmien laatimiseksi. Myönnetyn tuen jälkeen kuntien omarahoitusosuus on nolla. Tuen myöntää ympäristöministeriön kuntien ilmastosuunnitelmat -ohjelma.
Kustavin vanhus- ja vammaisneuvosto on esittänyt kunnanhallitukselle ikäihmisten päivätoiminnan aloittamista Kustavissa. Maanantaina kokoontunut kunnanhallitus suhtautuu myönteisesti Vanhustenkotiyhdistyksen lahjoittamien varojen käyttämiseen ikäihmisten päivätoimintaan ja päätti aloittaa hankehakemuksen laatimisen ikäihmisten päivätoiminnan ja muiden palvelujen yhteisöllisestä kehittämisestä.
Naantalissa Turun Seudun Energiantuotannon voimalaitoksella syttyi tulipalo SRF-polttoaineen varastosiilossa hieman ennen keskiyötä eilen. Palon havaitsi voimalaitoksen työntekijä.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.