Nousiaisten kunnassa hallinto- ja talousosaston toimistosihteeri Viviana Palmroth on ehtinyt yli kymmenen keskusvaalilautakunnan sihteerin vuotensa aikana järjestämään jo monia vaaleja, mutta tämän kevään kaltaista kaksien yhtäaikaisten vaalien järjestämisestä hänellä ei ole kokemusta. Viimeksi kahdet vaalit on järjestetty Suomessa samaan aikaan vuonna 1996, jolloin kuntavaalien yhteydessä järjestettiin myös Suomen ensimmäiset europarlamenttivaalit.
Moni paiskii tahtomattaan pätkäduunia, kun maailman onnellisimmassa maassa kaikille ei riitä kokopäiväpalkkapuuhastelua. Ehkä onnellisuus osaltaan heijastuu masennus- ja itsemurhatilastoihin.
Mynämäen Iskun Miika Lahtonen jatkoi hyvää kevätkauttaan kuulantyönnössä sijoittumalla Euroopan heittolajien cupissa Kyproksen Nikosiassa 22-vuotiaiden sarjassa kolmanneksi.
Maskun eläkeläisten kevätkokous oli seurakuntatalolla. Kevätkokouksen puhetta johdatteli Jouko Jaakkola. Kun oli kahvit juotu ja kokousasiat hoidettu, niin puheenvuoro siirtyi Tuula Ristimäelle. Hän lausui OP-länsirannikon toimitusjohtajan Sami Peuran tervetulleeksi pohtimaan pankin tilannetta.
Varsinais-Suomeen ennustetaan edellisvuotta helpompaa kelirikkokevättä, toteaa Varsinais-Suomen Ely-keskus lehdistötiedotteessa. Näillä näkymin painorajoituksia ei ole tarpeen asettaa.
Uusikaupunki palkitsi tiistaina Wintterissä järjestetyssä tilaisuudessa viime vuoden aikana menestyneitä urheilijoitaan. Vähintään SM-tasolla mitaleille yltäneiden urheilijoiden lajikirjo oli laaja, urheilukalastuksesta salibandyyn, valjakkoajosta judon kautta maastojousiammuntaan.
Pörssisähkön hintapiikkejä tasaava sekä aurinkopaneeli-investoinnin tuottoa parantava Elisan kotiakkupalvelu on saatavilla Vakka-Suomessa. Kotitalouksille suunniteltu palvelu varastoi aurinkopaneelien tuottamaa aurinkoenergiaa. Samalla se kytkee kotiakut osaksi Elisan akkureserviä, joka tuo vakautta koko Suomen sähköverkkoon ja kotitalous saa hyvityksen akkureserviin osallistumisesta.
Käyntiosoite
Rauhankatu 8, Uusikaupunki
Aukioloajat: klo 8-16
Postiosoite
PL 84, 23501 Uusikaupunki
Sähköpostiosoitteet
ilmoitukset@vakka.fi
toimitus@vakka.fi
etunimi.sukunimi@vakka.fi
Sivustomme käyttää evästeitä.