Traktorivedon suomenmestaruus tuli tänä vuonna Vehmaalle. Katso video
Mietoislaisnuorukainen kisaa ammunnassa jo SM-tasolla.
Lokalahtelaisella Tiina Alkiolla on tehtävänimike, jollaista ei todennäköisesti ole kellään muulla koko Suomessa. Työssään hän ratkoo solmuja, joita kulttuurierot työyhteisöissä aiheuttavat.
Discotanssin freestylen MM-ykkönen keksi tekosyitä välttääkseen rytmisen voimistelun harjoitukset.
"Sanoin aina ohi ajaessa miehelleni, että kun tuo paikka tulee myyntiin, haluan sen. Sanoinpa vielä, että tuohon tulevat sitten lampaat", Sari Suominen kertoo.
Kartingin SM-sarjan kolmas sija antoi mahdollisuuden vaihtaa rata-autoiluun.
Nyt Noora Hyövelä remontoi vanhaa taloa ja suunnittelee matkailubisnestä.
Suurlähetystöt tulivat tutuksi nuorelle Maja Stenmanille.
Tieisännöintiä sivutyönään tekevä Vainio on tuttu kasvo alueella
Annika Rautiainen auttaa rakentamaan työarkea, jossa tärkeät asiat eivät jää kiireen alle
Vakka-Suomen Sanomat