Jos maamme joutuu konfliktiin, kuka silloin pärjää parhaiten ja pystyy jopa auttamaan muita eri tilanteissa? Se, joka osaa vastapuolen kieltä vai se, joka ei osaa?
Tai jos tulee eteen tilanne, jossa osa meistä joutuu lähtemään maan rajojen ulkopuolelle. Onko tiedossa maa, jossa sitten itse osaa kieltä pärjätäkseen, vai joutuuko ummikkona aloittamaan nollasta? Englanti ei valitettavasti ole kieli, jota kaikki maailmassa osaavat, vaikka sellainen harhakäsitys vallalla onkin.
Kun Ukrainan sota alkoi, Suomessa uutisoitiin melko pian halusta lopettaa venäjänkielisiä luokkia ja venäjän kielen opetusta. Yllä mainitulla ajatuksella voi todeta, että se ei ehkä ollut kovin pitkänäköistä.
Kuten ei sekään, että kunnissa mietitään säästökohteena valinnaisten kielten opetuksen karsimista. Tyypillisesti se on saksa tai ranska, joissakin kunnissa espanjakin.
Mikä antaisi lapsille tulevaisuutta ajatellen enemmän eväitä kuin juuri kielitaito?
Mynämäessä perjantaina vieraillut uutistoimittaja ja kirjailija Maxim Fedorov vetää saleja täyteen yleisöä siellä missä luennoikin. Vakan alueelle hän on parin kuukauden kirjakiertueensa aikana vielä tulossa Naantaliin ja Uuteenkaupunkiin ennen kuin palaa takaisin Kiovaan raportoimaan Ylelle.
Hänen polkunsa Suomeen ja Ylen toimittajaksi juontaa osaltaan siitä sattumasta, että hän vuosituhannen alussa yliopistossa Pietarissa valitsi eksoottisemmalta kuulostaneen suomen kielen opiskelun puolan sijaan.
Mitä suomalaiset nuoret saavat jatkossa valita, ja mihin heidän tiensä sitten vie? Toivottavasti repertuaari pysyy laajana, eikä ainakaan pelkän rahan takia karsita heidän polkunsa risteyksiä, vaan tarjotaan heillekin mahdollisuus johonkin eksoottisemmalta kuulostavaan kieleen.
Nykyisin tekniikkakin antaa myöden opiskelun järjestämiseen erilaisilla etätyöskentelymenetelmillä useankin koulun yhteistyönä, eivätkä kuntarajatkaan varmaan ole ylittämättömiä esteitä tällaiselle yhteistyölle.
Sari Honkasalo