Tällä viikolla on vietetty 45:ttä kansainvälistä Crusell-festivaalia. Puupuhaltimiin keskittyvä tapahtuma on ison organisointityön ja festivaalia luotsaavien työntekijöiden henkilökohtaisten kontaktien lopputulos. Väistyvä taiteellinen johtaja Olli Leppäniemi kertoi Vakan haastattelussa (V-SS 24.7.) houkutelleensa muuatta ranskalaista huippuklarinetistia mukaan jo pitkään, lopulta tänä vuonna onnistuen. Työ vaatii siis pitkäjänteisyyttä ja todellista rakkautta lajiin.
Keskimääräinen kuluttaja, saati kokonaan klassisen taidemusiikin ulkopuolelta tuleva satunnainen kansalainen ei tätä helposti ymmärrä. Niinpä Crusell-viikkoa saatetaan moittia siitä, ettei se kosketa tavallista kansaa. Toisaalta vaikkapa lapsiperheet ovat löytäneet viikon lastenkonsertit ja lasten suosiossa olleet avoimet soitinkokeilut. Kulttuuri ei ole jotakin kaukana yläpuolella liitelevää höttöä, vaan tässä tapauksessa laajoja keuhkoja ja kouriintuntuvaa sormien venyttelyä vaativaa asennonhallintaa, kun soittimesta pitäisi saada ääni. Siitä se alkaa: matka musiikkiin, matka itsetuntemukseen ja yhteistoimintaan.
Crusell-viikon ja vastaavien kulttuuritapahtumien merkitys on moninainen paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Keski- ja Etelä-Euroopasta saapuvat muusikko-opettajat ja heidän oppilaansa levittävät täältä lähdettyään tehokasta puskaradiota, joka viestii suomalaisista kylistä, kaupungeista, maisemista ja ihmisistä tietoineen ja taitoineen. Mikään ei ole turismille ja yrityksille tärkeämpää kuin kiinnostava maine maailmalla. Maan, kaupungin, tai tapahtuman koolla ei ole väliä – tai pienuus on valtti, sillä yhä useampi nykyturisti hakeutuu tietoisesti syrjään massatapahtumista.
Musiikkimaailma, kuten kaikki korkeakulttuuri, on tunnettu erittäin kovasta kilpailusta. Jälkiä verisistä taisteluista ei Crusell-viikolla kuitenkaan näy eikä kuulu. Sopusointu tuo kauneimmat sävelet.
Sanna Halme